Kokoonnuttiin sekalaisella kaveriporukalla ja meidän yhteisten tuttujen seurasta kuului satunnainen homottelu. Siis se oli joku vitsiksi tarkoitettu heitto, joka kohdistettiin muhun kun mä saavuin paikalle.
"Kuka tuli?"
"Joku homo."
Tää tyyppi ei tiedä mun seksuaalisuudestani mitään, mutta osa siinä porukassa tottakai tietää. Mä nostin jalkaa, näytin sateenkaarisukkani, hain hyvän istumapaikan ja ohitin asian. Puhuttiin muita juttuja, mutta huomasin itsestäni, että tää tervehdys jäi kaivelemaan. Tunnelmasta tuli mulle miedosti ikävä, koska en osannut päättää olinko reagoinut oikealla tavalla.
Oliko se paha teko? Sen tarkoitus oli olla hauska. Tarkoitus ja vaikutus olivat tässä kohtaa eri asioita. Jos jotakin siinä seurueessa edes jaksoi huvittaa se kommentti, ei siinä määrin, että olisi nauranut ääneen. Vitsi meni ohi. Ei suorastaan pahaa, mutta jotain ajattelematonta ja tietämätöntä siinä on. Mua on joskus sillä sanalla haukuttu, mikä nosti ajatusvieraaksi pahoja muistoja.
Oudolla tavalla mua alkoi myös ärsyttää vitsiin sisältynyt oletus siitä, että oikeasti mä olen hetero. Mua otti päähän koko sen äijäporukoissa ilmenevän kulttuurin vahvistaminen, että me ollaan heteroja ja homoja on ne muut, joten homoutta on ihan okei miesten kesken dissata. Tässä puhetyylissä homous on huonompaa kuin heterous ja se on ihan paska ajatus.
Puhelin värisi. Toinen samassa huoneessa oleva kaveri laittoi viestin. Meillä oli juuri jäänyt mun elämäni ei-heteroja puolia koskeva keskustelu kesken, ja viestejä lähettämällä käytiin koko se juttu loppuun niin, ettei mun ollut pakko joutua paljastamaan tai selittelemään omaa seksuaali-identiteettiäni koko porukan kuullen, jos en halua. Siitä tuli hyväksytty olo.
Mietin aluksi kirjoittavani tämän jutun vertaillen sitä, millaisia ovat hyvät ja millaisia huonot kaverit, mutta ei tässä ole kyse hyvistä tai pahoista ihmisistä. Ennemmin tää on tarina hyvästä ja huonosta käytöksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti