torstai 31. maaliskuuta 2016

"Miten homous ilmenee?" ja "Miten kertoa homoudesta?"

  
 
Miten homous ilmenee? 
 
Sisäisesti mun kohdallani se on suuria tunteita sekä niistä syntyviä haaveita ja unelmia siitä, millaista olisi olla samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Mä haluan läheisyyttä, hellyyttä, seksiä ja parisuhdetta. Mä haluan ottaa miehiä kädestä kiinni. Mun seksuaaliset fantasiani ja tekoni kohdistuvat miehiin ja jos mussa joskus syntyy joitain romanttisia toiveita, nekin kohdistuvat miehiin.
 
Homous saa mut matkustamaan paikasta toiseen, kokeilemaan uusia asioita ja tutustumaan uusiin ihmisiin sen toivossa, että löydän samanhenkistä seuraa. Se näkyy mun elämässäni myös poliittisena aktiivisuutena ja pyrkimyksenä kouluttamiseen sekä aatteelliseen vaikuttamiseen. Joskus mä ulkoisesti viestitän tätä puolta persoonassani pistämällä vaikka päälle jonkin sateenkaarivaatekappaleen samalla kun muutenkin vaatteillani koreilen, mutta se on mun omaa hyväntuulista hienosteluani eikä homona olemiseen oikeasti kuulu yhtään minkäänlaista pukeutumiskoodia tai ulkoisia vaatimuksia.
 
Miten kertoa homoudesta?
 
Tärkeä kysymys on: Kenelle? Mikä on suhteesi tähän henkilöön? Lisäksi mietin, että puhutaanko nyt omasta homoseksuaalisuudesta vai homoudesta yleisesti?

Ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija ja hänellä on parhain tieto sen arvioimiseen, mikä on juuri hänelle oikea aika tai paikka tulla ulos kaapista. Omia henkilökohtaisia asioita ei ole pakko tai mikään kiire valottaa yhtään kenellekään, jos ei halua tai ei koe olevansa siihen valmis. Seurustelu ja siihen liittyvät toiveet ovat kuitenkin isoja asioita, joissa perheen ja läheisten tuki on tärkeää, joten on tietysti ymmärrettävää, että monet tahtovat hoitaa kaapista ulostulon alta pois. Hyviä hetkiä on monia, mutta päätöksen synnyttyä ei kannata jäädä odottamaan täydellistä hetkeä, koska sitä ei tule koskaan.
 
Kannattaa metsästää laajasti muiden kaapistatulokertomuksia Youtubesta, blogeista, keskustelufoorumeilta, kirjoista - mistä tahansa. Vanhemmille kertominen -teksti kuvaa sitä kuinka mä olen perheelleni kertomisen joskus ratkaissut. Tositarinoiden kuuleminen auttaa luomaan kuvaa siitä, kuinka juttu voisi omalla kohdalla mennä, kuinka sitä itse haluaa lähestyä ja miten asetetaan omat rajat. Monet puhelinpalvelut, kuten Väestöliiton ylläpitämä Poikien puhelin sekä Setan tuki- ja neuvontapalvelut ovat loistavia resursseja seksuaalisuutta pohtiville henkilöille.

Jos mietit, miten kertoisit esimerkiksi omalle lapsellesi vaikkapa sateenkaariperheistä tai homoudesta ilmiönä, hyvä tapa on puhua asioista reilusti ja avoimesti niiden oikeilla nimillä. Tärkeää on luoda keskustelulle avoin ilmapiiri ja vastata kaikkiin asiasta nouseviin kysymyksiin lapsen ikätason mukaisesti. Korostaisin sitä, että rakkaus on hieno ja mahtava asia, meitä on täällä monenlaisia ja kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita.
 
Tulevissa teksteissä vastaan loppuihin kysymyksiin:

Miten harrastaa homoseksiä?
Miten iskeä homomies?
Miten parantua homoudesta?
Miten eroon homoudesta?
 
 

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Google: "Miten homon tunnistaa?" ja "Miten homous syntyy?"

 
 
Miten homon tunnistaa?

Ihmiset ovat erilaisia. Ei ole mitään sääntöjä siitä, miltä homon pitäisi näyttää tai miten homon kuuluu käyttäytyä. Jotkut liittävät homouteen paljon yleistyksiä ja ennakko-odotuksia, mutta se ei ole reilua eikä kaikkien ihmisten kohdalla edes vastaa todellisuutta. Jos tahdot saada aavistuksen kaverisi tai kenen tahansa toisen ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta, kuunteleminen on hyvä keino. Joskus myös sanaton viestintä, tutkivat katseet ja elekieli voivat puolivahingossa paljastaa kiinnostuksen. Toki näitä asioita voi seurata, mutta mitään lopullisia johtopäätöksiä havainnoistaan ei voi vetää.

On tärkeää ymmärtää, että omat oletukset toisen ihmisen haluista ovat aina vain oletuksia, eivät varmaa tietoa. Edes samaa sukupuolta olevalle henkilölle annettu pusu tai yhden yön juttu ei anna kenellekään ulkopuoliselle oikeutta määritellä muiden seksuaalisuutta näiden puolesta. Seksuaalinen suuntautuminen selviää vain ja ainoastaan kysymällä.

Aina ei suorakaan kysymys anna varmaa vastausta, sillä seksuaalisuus on julkisen ja yksityisen välillä liukuva asia ja kaikki eivät edes määrittele omaa seksuaalisuuttaan millään tavalla. Toiset muodostavat tarkan termistön oman itsensä määrittelyyn, toiset taas vähät välittävät niistä ja toteavat, että heidän kohdallaan ne eivät kuvaa todellisuutta. Molemmat tavat ovat ihan yhtä oikeita. Seksuaalisuus on myös asia, joka elää ja kehittyy koko ihmisiän.

Miten homous syntyy?

Mulla ei ole oikeastaan mitään mielenkiintoa tätä aihetta kohtaan. Koko kysymys tuntuu perustuvan oletukselle, että homoudessa olisi jotain väärää, ei aidolle mielenkiinnolle ilmiön sosiaalisia, psykologisia ja biologisia ulottuvuuksia kohtaan. Eri tieteenalat ovat pyrkineet selvittämään homouden syntyä sekä yleisesti ihmisen seksuaalisuuden kehitystä. Näyttää todennäköiseltä, että seksuaalinen suuntautuminen on melko muuttumaton yksilöllinen ominaisuus, jonka kehitykseen ja ilmaisuun vaikuttavat todella monet biologiset ja ympäristölliset tekijät.

Unohdetaan homous hetkeksi: Miten tunteet syntyvät? Vaikea kysymys. Mitä ovat läheisyys, rakkaus ja himo? Nämä ominaisuudet ovat vaikeasti mitattavissa tieteellisin menetelmin. Toki hermoston reaktioita tutkimalla voidaan nähdä merkkejä esimerkiksi kiihottumisen ja rakastumisen tunteista, mutta syy ja seuraus -suhteiden etsiminen on erittäin vaikeaa. Haastattelumenetelmillä tuotettu aineisto taas voi kertoa paljon tunne-elämän kirjosta ja henkilökohtaisista kokemuksista, mutta hyvin harvoin ihmiset edes itse osaavat selittää, miksi jokin asia herättää heissä tietynlaisia tunteita.

Mitä itse ajattelen? Mulle on ihan sama miksi olen homo.

Miksi? Ensinnäkin, koska mun seksuaalisuuteni on hyvä ja mahtavia tunteita synnyttävä asia. Mulle on aivan sama mistä se tunne tulee kun toisen ihmisen katsekin vie multa jalat alta ja mä en mitään muuta halua tehdä kuin pitää sitä hyvänä ja rakastaa sitä. Mä olen täysi-ikäinen ja täysivaltainen Suomen kansalainen, jolla on oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.

Toiseksi, koska mua täytyy joka tapauksessa kohdella mun ihmisarvoni mukaisesti tässä yhteiskunnassa. Vaikka homouden syy olisi MIKÄ, ei se anna kenellekään oikeutta kohdella mua huonosti. Jos mulla olisikin maaginen taito päättää ketä mä rakastan ja mä olisin oikein valitsemalla valinnut miessukupuoliset henkilöt, mitä sitten?

Tulevissa teksteissä vastaan loppuihin kysymyksiin:

Miten homous ilmenee?
Miten kertoa homoudesta?
Miten harrastaa homoseksiä?
Miten iskeä homomies?
Miten parantua homoudesta?
Miten eroon homoudesta?

 

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Siivouspäivä

 
Mulla on siivouspäivä tänään, ja te tiedätte mitä se tarkoittaa. Sitä, että istun koneelle ja alan naputtelemaan blogitekstiä. Kirjoitin "Turvallinen paikka" -päivityksen saadakseni jotain muuta ajateltavaa kuin ne asiat, jotka mua sillä hetkellä stressasivat. Nyt ei stressaa suuresti mikään ja oon tavallaan oikeasti päässyt turvalliseen paikkaan taas. Tää on kuin joku satama, jossa merirosvot käy juomassa rommia ja vähän naimassa. Eli joo, huomenta.

Kello on minuuttia vaille kaksitoista ja mä avaan verhot ensimmäistä kertaa tänään. Lumi leijailee sivuttain ja jopa alhaalta ylöspäin, mikä on oudon näköistä. Pikkuhiljaa se satelee parkkipaikalle. Mun auto on paskana taas ja sitä sitten korjailen. Ei se sentään oo syttynyt tuleen yön aikana. Tosi kaukana näkyy jotain ihmishahmoja. Ai niin. Jotkut käy koulua.

Mulla on piirustuksia jonossa toukokuulle asti, silti vähän jännittää tää tuleva tahti. Onneksi oon järjestänyt itselleni aikaa. Kourallinen noita odottaa tietokoneelle siirtämistä, muutama on olemassa vasta pienenä ajatuksena ja suurinta osaa tulevista kuvista ei ole vielä olemassa millään tasolla. On ihan kivaa olla tietämätön siitä, mitä tulee tapahtumaan. En ehkä pääse kaivelemaan ajatuksiani vielä. Ensin täytyis siivota, mutta kun sekin on niin suhteellinen käsite.


"Mitä todella on... siivoaminen?"



Ei olis sopivaa istua piirtelemään kun on muutama pakollinen hoidettava asia. Mun täytyis löytää tärkeitä papereita, mutta en tiedä minne oon ne käsistäni laskenut. Ehkä mun pitäis laittaa housut jalkaan. Kello on 12:13. Päätän kohtaloni kun valitsen joko farkut tai sweatpantsit. Laitoin farkut, koska oon optimistinen. Ehkä menen ulos tänään.

Mietin hyödyntäväni valoisan ajan päivästä ja räpsiväni valokuvat valmiista piirroksista, mutta kamera on hukassa. En löytänyt niitä toisia farkkuja, joten vaihdoin päältäni farkut sweatpantseihin ja laitoin koneellisen pyykkiä pyörimään. Oon tuomittu. Pesinkö mä hampaat? Tarkistan hammasharjasta. Joo. Pesen uudelleen, koska niiden kuuluisi myös tuntua pestyiltä. Mitä mä söisin? Kello on 12:34.

Mulla on ollut jo tähän pisteeseen asti niin paljon tavaroita ja hetkiä hukassa tänään, että tää rupeaa jo oikeasti tuntumaan alzheimerpotilaan päiväkirjalta. Joten, kun mua ei ensin stressannut mikään asia, mulle olisi luontevaa alkaa seuraavaksi stressaamaan sitä miten mun mieleni hiljaa haihtuu pois tai saattaa yllättäen tuhoutua yhdessä rysäyksessä. En mä halua sellaista päivää.

Jaaha. Huollosta sanottiin, että vika on todennäköisesti ihan pienellä piipahtamisella korjattavissa. Mä olen 27-vuotias mies, joka ei tiedä autoista mitään - siis todella vähän. Tunnin päästä ulos. Syödä mun pitää ja siivota? Päätän, että tämän tekstin "kesto" on kaksitoista tuntia ja aiheena päivän toiminnot tai mitä tahansa. Pidän koneen auki ja naputtelen aina välillä. Kuulostaa loistavalta tavalta paeta ongelmia? Ei se tarkoita, että mä en siivoaisi. Ainakin vien roskat. Söin pari leipää, hellin itseäni ja nukuin päiväunet.

Klo 15:00 mun autoni oli kunnossa. Joku ystävällinen mies kaatoi sen sisuksiin valtavat määrät kultaisia ja sinisiä nesteitä, joita auto tarvitsee elääkseen. Niinpä. Jos Sephiroth olisi laskeutunut taivaasta ja huitaissut mut miekalla kahtia, toinen puolikas olisi ollut täydellisesti häpeissään ja toinen täydellisesti kiitollinen. Harkitsin pistäväni kavereille viestiä ruokaseuran toivossa, mutta tuntui paremmalta idealta käydä kaupassa. Kuuntelin Hello Internetin podcastia ja se nauratti.

Klo 16:00 olin ulkona ruokakaupasta. Tyhjensin ruokakassit, ripustin pyykit ja istuin alas. Oon tyytyväinen siihen, että mun kaksi päivän tärkeintä tapahtumaani ovat osuneet niin täsmällisesti tasatunneille, joten päätin laittaa hälytykset soimaan loppupäiväksi aina tasatunnein. Keskiyöhön asti kerron kuulumiset tunnin välein.

 
 
 
Klo 17:00. Löysin ne toiset farkut pyykkikorista. En haluis olla yllättynyt. Kävin suihkussa ja pistin toisen koneellisen pyykkiä pyörimään. Söin pähkinöitä ja paistoin pakkasesta wokkivihannes-/kuskus-sekoituksen. Join mansikkakeittoa. Oon ravittu. En tiedä mitä teen. On harmi, että aurinko on jo liikkunut väärälle puolelle ikkunaa. Kai mä siivoan vielä kun täällä on vähän valoa. Ostin tänään kaksi kansiota uusimpien tärkeiden paperien järjestelyä varten, mutta se on jumalaton urakka, johon en tahtoisi alkaa.

 
 
 
Klo 18:00. Sain Kinder-munasta sammakon. Yltäkylläisyyttä ja muutoksia tiedossa. Tyhjensin pyykkikoneen. Mulla oli kuivumassa paljon pyyhkeitä, jotka laskostin. Imuroin isoimmat alueet. Ei tää siivous oo tällä selvä, mutta pöly saisi mut tulevina päivinä lannistumaan heti alusta. Aurinko ei ole vielä laskenut.

Klo 19:00. Tänne tuli viileä ja mä laitoin hupparin päälle. Aurinko on virallisesti laskenut, vaikka ulkona onkin valoisaa. Hidastuin ja katsoin pari Youtube-videota sängyllä. Järjestelin tavaroita yhdessä huoneen ongelmakohdassa, mutta väistelin työpöytää ja sen paperipinoja. Kavereilta tulevat viestit häiritsevät keskittymistä, mutta en halua olla ilman puhelintakaan. Podcast pitää mulle yhä hyvää seuraa.

Klo 20:00. Päätin viedä kaikki paperiroskat ja muut tästä siivouksesta kertyneet roskapussit, jotta pääsen käymään ulkona vielä kun on valoisaa. Katoavaa auringonvaloa vastapäätä tuijotti yllättävä kuu, joka oli jo korkealla ja lähes täysi. Parin päivän päästä on oikea täysikuu. Otin mukaan yhden ylimääräisen pussin ja siivosin auton roskista. Luistimia ei enää tarvita. Kun pääsin sisälle, suljin sälekaihtimet ja käynnistin vielä uuden koneellisen pyykkiä, vaikka niiden ripustamisesta tuleekin ongelma. Tämä ei todellakaan ole normaali tapa viettää päivää, mutta huomaan, että ajan mittaaminen tunneissa ja tehdystä työstä kirjoittaminen on hyvällä tavalla lisännyt mun velvollisuudentuntoisuuttani ja vähentänyt sitä ilmiötä, jossa huomaan päivän vain kadonneen jonnekin. Tuntuu, että jokainen kuluva tunti on uusi tilaisuus tehdä jotain tärkeää.

Klo 21:00. Oon löytänyt joitakin tavaroita, joita en tietänyt edes omistavani, mutta merkittävät paperit ja valokuvakamera ovat yhä jossain hukassa. Toisaalta, en ole koskenutkaan työpöytään tai reissureppuuni, joten en voimakkaasti haluakaan löytää niitä tänään. Voin palata asiaan kun oon nukkunut. Join loput mansikkakeitosta. Söin pähkinöitä, karjalanpiirakoita ja riisimuroja. Kaveri laittoi viestin ja kysyi mitä teen. Olisi kivaa mennä tuulettumaan, mutta en oo valmis luovuttamaan vielä. Kerroin, etten oo menossa ulos enää tänään. Muut puhelimeen hyppivät keskustelut pelkästään ärsyttivät mua, joten vaimensin ne.

Klo 22:00. Mua alkoi väsyttää ja musta rupesi tuntumaan siltä, että en edes tahdo valvoa kahteentoista asti. Otin kansion syliin. Vihaan paperien siivoamista, koska niiden järjestelystä saavutettu tulos ei lopulta näy missään. Kaikki selataan, lajitellaan omiin paikkoihinsa ja laitetaan sitten jonnekin piiloon. Miten yhden ihmisen elämään voikaan liittyä näin paljon paperia? Lappujen seasta nousi yksi kysyttävä asia, jonka laitoin ylös. Mua ärsyttävät sellaiset tehtävät, jotka haarautuvat toisiksi tehtäviksi, jotka haarautuvat toisiksi tehtäviksi, jotka haarautuvat toisiksi tehtäviksi ja ne kaikki pitää muistaa.

Klo 23:00. Jotenkin mun ärsytykseni lähti nousuun ja aloin samalla katkerana laskea tunteja, jotka saan nukkua ennen töihin lähtöä. Päätin, että tämä on ollut jo tarpeeksi tehokas päivää. Olen ollut riittävän hyvä ja saavuttanut tuloksia, jotka voin nähdä huomenna ja ilahtua niistä. Tyhjensin pyykit ja vähän tanssahtelinkin. Jätin imurin esille, jotta siihen on matalampi kynnys tarttua ja käydä nurkat läpi kun mulla on seuraavan kerran aikaa. Löysin mun kameran. Hyvä.

Klo 00:00. Sisko laittoi viestin ja joku Facebook-ryhmä piippasi. Mun täytyy taas vähentää seuraamiani yhteisöjä, koska en mä edes lue noita kaikkia viestejä. Söin omenan. Katselin Youtubesta pitkän videon ja pelasin Hearthstonea. Tähänkin toimintaan olisi voinut mennä koko vuorokausi, mutta oon onnellinen siitä, että tein muutakin.


Opittuja tapoja (kuva)

 
  

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Turvallinen paikka


Mulla on paljon valkoisia tyynyjä ja lakanoita. Ikkuna on auki ja sieltä kuuluu meri. Kuuntelen kun aallot kohisevat rantahiekkaan ja lokit laulavat. Menen ulos. Merivesi on lämmintä kun siihen astuu. Mulla on hyvä olo. Istun hiekalle ja laitan jalat veteen. Oon yksin. En kuule enkä näe ketään missään. Ihana hiljaisuus.

Päästän syvän huokauksen, lässähdän selälleni ja suljen mun silmät. Hiekka on kuumaa, mutta ei polta. Matka tänne vei voimat, mutta oon onnellinen siitä, että oon perillä. En edes kaipaa ketään muita. Lokkeja, ehkä. Ne on löytäneet paikan jostain kauempaa rannalta. Ehkä siellä on kalaa. Tulispa ne tänne. Kuuntelen. Mieto tuuli kahisuttaa puita.


"Mitä mä haluan?"

"Miksi mä olen täällä?"


Tuun kysymään näitä kysymyksiä niin kauan kuin elän. Mä olen ihminen, joka ihmettelee kunnes kuolee. Enkä mä koskaan tule kuulumaan minnekään täysin. En edes hiekkarannalle, vaikka täällä on turvallista ja kaunista. Mä en ole pitkään aikaan matkustanut edes mielikuvissani ja se on asia, joka arkena syventää mun pahaa oloani. Jos mua joku asia ärsyttää ensin vain vähän, se voimistuu moninkertaiseksi, koska mulla ei ole ollut omaa aikaa.

Nyt on. Piirtelen hiekkaan ja katselen tarkkaan niitä pieniä erivärisiä hiukkasia, joista se koostuu. Täällä ei ole tarpeeksi turvallista. Mä nousen ja kävelen sisälle. Huuhtelen mun jalat, juon mehua ja hautaudun lakanoihin. Mun mieleeni tanssii lämmin uneliaisuus. Mua väsyttää. Ajattelen elämää, mutta en tiedä, mitä siltä haluan. Mä katselen taaksepäin enkä ole menneisyydestäni erityisen tunteikas. Ei huono.

Katson seinäkelloa. Mistä se ilmestyi tänne? Suutun, heitän lakanat sivuun, otan kellosta kiinni kaksin käsin ja vien sen ulos. Mulla on dynamiittia ja teippaan sen jeesusteipillä kelloon. Astun todella hitaasti kulkevaan vaijerihissiin. Matkalla istutan kellon viereeni penkille pystyyn ja kysyn: "Mitä sinäkin perkele täällä teet?" Kello ei vastaa, koska se on ihan typerä. Saavun huipulle ja heitän sen tulivuoreen. Se räjähtää.

Täältä ylhäältä näkee kauas. Aurinko on vielä korkealla. Vitut tästä paikasta. Mä lähden lentoon ja istun kuuhun. Kuussa on turvallista, kylmää ja hiljaista. Ehkä täällä on tilaa ajatella ilman häiriöitä - tai olla ajattelematta. En mä pidä kuusta. Täällä on rumaa ja karua ja mulla on paska olo, joten huomaan kaipaavani aitojen ihmisten seuraa. Niitä ei ole mun mielikuvitusmatkassa, joten lopetan sen.

Hei.

Tämä on kirje tulevaisuuteen. Älä, ehkä, kirjoita tajunnanvirtaisia mielikuvitusmatkoja internettiin. Niitä on kenen tahansa raskasta lukea ja ne kaduttavat aina myöhemmin. Joku raja - joku taso.

Hei.

Sain kirjeesi menneisyydestä. Älä yritä keksiä sääntöjä minulle. Kirjoitin tajunnanvirtaa, koska halusin rentoutua. Aluksi minulla oli sekava olo ja välillä se tulvahti pintaan taas, mutta nyt on miedosti parempi olo. Saavutin osittain jotain, mitä halusin. En kaikkea, mutta jotain.

Jos mä voisin sanoa jotain merkityksellistä, varmasti sanoisin. Tänään ei ole sellainen päivä. Tänään on sellainen päivä, jona makaan tuolissa ja nautin näppäimistön pehmeästä rutisevasta äänestä. Merkityksellisen tekstin tuottaminen vaatisi mielessä olevaa tyhjää tilaa, jonne ajatukset voisi kasata, järjestellä ne uudelleen ja viedä takaisin paikoilleen. Tänään mun mieleni täyttää vain kasa epämääräisiä tunteita.

Jäi Mombasaan. Kuuntelen musiikkia ja muistelen, että mitä sinne Mombasaan taas jäikään. Jotain mä sinne unohdin. Lähtisitkö silloin kanssani järvelle? Sulle sukeltaisin helmen valkean. Niin polttaen löi tuuli kasvoihin. Ja käsissäs sä kannoit aaltoihin.


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Mielentila #61-63



Olen sekavassa olotilassa, koska stressaan
ja kehoni valmistautuu taistoon - keskellä yötä.




Mun suurin kysymykseni on, että millainen taistelu mulla
on huomenna vastassa, mutta se selviää vain odottamalla.

 


Kun on pakko odottaa, olisi kiva ladata akkuja tänä yönä ja nukkua,
mutta se ei onnistu, joten... minä odotan. Odotan ja revin sen voiman
taas jostain. Mä revin voimani siitä, että mun taisteluni on tärkeä.


 

lauantai 5. maaliskuuta 2016

CH-taustakuva (1920x1080)

 
  
Chubby Honey -taustakuva, koko 1920x1080.
Kuva on ihana ja suurenee klikkaamalla. Aseta työpöydän taustakuvaksi.
 

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

HS:n pääkirjoitus translaista!

 
Tänään oli hyvä päivä herätä, sillä Helsingin Sanomien pääkirjoitus koskee translakia! Translakia on muutettava perinpohjaisesti -tekstissä avataan lain ongelmakohtia ja sen ovat kirjoittaneet Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön virkaa tekevä johtaja Pia Puu Oksanen sekä Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo. Eniten odotan uutisia Suomen valtion päättämistä todellisista muutoksista, mutta mitään ei voi tapahtua, jos tästä ei edes puhuta! Nyt puhutaan!

 

Poikasuukko (kuva)