Oon miettinyt taas sitä rakastamista ja rakkausparisuhteita sekä muistellut mun pitkäaikaisia ihastuksen kohteita. Kun näin heistä yhden, löysin itsestäni vaimeasti pienen tunteen siitä, miltä tuntuu pitää toisesta. Oon silti sitä mieltä, että niin sanottu romanttinen rakkaus ei ole mikään ylivertaisin tunne maailmassa ja koko elämän kestävät ystävyyssuhteet voivat helposti olla paljon merkityksellisempiä ja arvokkaampia kuin parisuhteet.
Mulla oli veljen kanssa pitkä keskustelu tästä aiheesta. Puhuttiin yhteiskunnan asettamista pariutumisen odotuksista ja niistä todellisuutta vääristelevistä tarinoista, joita siitä kerrotaan. Ei pelkästään saduissa ja elokuvissa, vaan myös uutismediassa rakkautta hehkutetaan. Avioliitto poistaa masennuksen ja tekee puolikkaasta ihmisestä kokonaisen. Lehtiotsikoiden mukaan syöpäkään ei uusiudu, jos riittävästi rakastaa. Jotain rajaa.
Viime aikoina oon pitänyt koko touhua vastenmielisenä ja epäaitona. Mun viisas veljeni kertoi omista ajatuksistaan ja onnistui kuvailemaan parisuhteessa olevien ihmisten arkea tavalla, joka sai sen kuulostamaan edes todelliselta ja hyvältä asialta, vaikka se ei olekaan elämän tarkoitus. Pisteet siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti