maanantai 1. helmikuuta 2016

Olen ateisti

 
Kazlovesbats on ihan kiva gootti, jonka Youtube-videoita joskus katson. Tilasin kanavan, koska mua kiinnosti sen ylläpitäjän persoonallinen pukeutumistyyli, karisma ja kaunis tapa ilmaista asioita. Kaz on järkevä ihminen, jonka ajatuksia on mukava kuunnella. Melko tuoreessa videossaan hän puhuu pakanauskonnostaan ja eläinmuotoisista henkioppaista, mikä oli tosi kiinnostavaa ja inspiroivaa, mutta ennen kuin voin suoraan sukeltaa siihen aiheeseen, mun täytyy avartaa omia taustojani.
 
Minulla ei ole uskonnollista vakaumusta. Olen uskonnoton, eli ateisti. Ateisteja on monenlaisia. Omalla kohdallani se tarkoittaa paitsi uskonnon puutetta, myös sitä, että maailmankuvaani ei kuulu minkään yliluonnollisten ilmiöiden, vaikuttajien tai hengellisten ulottuvuuksien olemassaolo. Jos multa kysytään, että mikä sitten on todellista, mä vastaan luottavani järjestelmällisen tutkimisen mahdollisuuksiin selvittää, kuvata ja ennustaa sitä maailmaa, jossa elämme. Tiede on hieno juttu. 
 
En ole uskonnonvastainen. Mua kiinnostavat valtavasti vieraiden kulttuurien uskomusjärjestelmät, pyhät tarinat ja jumaltarustot. Kouluaikana - siitä on kauan - mä olin kympin oppilas uskonnossa ja filosofiassa. En sulje korviani, vaan olen kuunnellut ja yhä kuuntelen, millä periaatteilla monet muut ihmiset tällä planeetalla päätöksiään tekee. Se on hirveän mielenkiintoista. Mä arvostan kanssaihmisiäni valtavasti ja pääasiassa käyttäydyn siltä pohjalta, että uskonto ja sen harjoittaminen ovat jokaisen ihmisen omia henkilökohtaisia asioita, joita kunnioitan ja joihin mulla ei ole mitään halua tai syytä puuttua.
 
Vaikka suhtaudun eri maailmankatsomuksiin avoimin mielin, en usko, että toisten ihmisten uskomusjärjestelmiä tule kunnioittaa rajattomasti. En ole uskonnonvastainen, mutta vastustan uskonnon nimissä tehtävää väkivaltaa, kuten sotia, itsemurhakultteja tai tyttöjen ja poikien ympärileikkausta. Se uskonnosta.

 

1 kommentti:

  1. Jatkoteksti tähän on tulossa vielä tänään. Huomasin sattumalta tässä kirjoittamisen keskellä, että nyt 1. helmikuuta alkoi YK:n julistama jokavuotinen uskontojen sekä katsomusten välisen yhteisymmärryksen viikko. Osuipa ajoitus hyvin kohdilleen, sitten.

    VastaaPoista