perjantai 25. huhtikuuta 2014

WORK IT!


Miksei miehille myydä housuja, joissa on syvä molempien käsien tasku suoraan haaravälin kohdalla? Se olis niin mukavaa. Olis kengurupussit ja pojat vois pitää pallejaan nyrkissä. Paljaiden pakaroiden lisäksi mä odotan kädet munissa kävelyn muoti-ilmiötä. En usko, että maailman vastaus tähän hartaaseen toiveeseen on jyrkkä "ei", vaan ennemmin "ei ainakaan vielä".

Katsoin tossa joku päivä uusimman julkaistun America's Next Top Model -kauden. Realityt ei oo mun lempiviihdettä, mutta tästä oon aina löytänyt nopeasti omia suosikkeja, jotka on neroja oman vartalonsa käytössä ja tuottaa erikoisissa olosuhteissa tyrmäävän upeita kuvia. Yleensä parhailla kilpailijoilla on taipumus voittaa, joten sarja tuntuu reilulta. Kymppikauden voittaja, plus-kokoinen malli Whitney Thompson, on hiton kaunis ja ihana persoona, mutta maailma voisi kivutta katsella sitä muijaa isompiakin malleja! Tämän hetken mallimaailman "iso" on iso, mutta ei mahtava! Mä haluan mallien olevan niin suuria, että ne pitää laittaa catwalkille yksitellen, koska ne ei mahdu ohittamaan toisiaan. Mä haluan, että mallien astuessa esiin lattiasta ei kuulu vain vieno kipitys vaan BOOM BOOM BOOM! 

Mä haluan, että kun sermin takana seitsemän laihaa muijaa on saanut yhden ison mallin asuvaihdon tehtyä, yksi niistä ajautuu lavalle pelkästään siitä syystä, ettei se riutuneilla voimillaan pysty pakenemaan Big Maman vetovoimakentästä. Mä haluan, että mallimuijan ihopoimuihin katoaa sekä jumalaista taidetta tekevä stylisti että hänen taiteensa jatkamisen vuoksi koko elämänsä vaarantava seuraajansa ja kun valtio ei lähde toteuttamaan pelastusoperaatiota, suomalaiset sukeltajat noutaa ne hintit vaikka henkensä uhalla todeten isänmaallisesti, että "haettiin pojat kotiin"! Mä haluan, että seuraavat Itellan julkaisemat homoeroottiset kuvat joudutaan laittamaan postiautoihin, koska niitä perseitä ei vain saada mahtumaan postimerkkeihin! Mun mielestäni sekin voisi olla kaunista.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Lukiossa

.
Yläasteen jälkeen mä menin lukioon, koska olin hyvä koulussa, en tiennyt mitä elämältäni tahdon ja amikseen en ainakaan halunnut. Mua kiinnosti monet aiheet, joten viihdyin hyvin ja opin paljon. Opiskelin pitkää matikkaa pakollisten kurssien verran perustellen itselleni, että se valinta ei ainakaan sulje edestä jatko-opiskeluvaihtoehtoja. "You're a smart kid, really."

Mut joo. Koulussa mä taas istuin arkipäiväni ja piirtelin kaikkea älyvapaata. Monesti mun piirustukseni oli muille heikosti aukeavia mielleyhtymiä aiheista, joita tunneilla käsiteltiin. Omatunto ei kolkuttanut lainkaan kun piirsin omilla rahoilla ostetut kirjat ja vihot täyteen kuvia, alleviivauksia ja eriäviä mielipiteitä. Asiaa oli niin paljon, että joskus mä muistin kokeessa pelkästään omat kuvani enkä mitään nippelitietoa kysytystä aiheesta.

Unohdin tänään oman verkkopankin käyttäjätunnukseni, hetkellisesti. Mä arvasin, että näin tulee vielä joskus käymään. Laitoin kädet aluksi vääriin kohtiin näppistä ja sitten en yhtäkkiä osannutkaan naputella mitään. Ihmettelen miten mun on yleensäkin mahdollista muistaa eri palvelujen käyttäjätunnukset ja salasanat. Kaivelin tunnusten löytymisen toivossa tavaroitani läpi ja avasin laatikon, johon oon säilönyt kaikkia tärkeitä muistoesineitä vuosien varrelta.


.
.
Tää ritari on lukiosta. Kun mä kelailen elämäntapahtumiani taaksepäin, joudun muistuttamaan itselleni, että lukiossa mä olin vasta juuri yläasteelta päässeen nappulan ikäinen. Se ei oo kauheen paljon. Mä olin menossa välitunnille ja puin vaatteeni käytävän naulakosta kun takin taskussa tuntui jotain sinne kuulumatonta: lelu ja pieneksi rullaksi taiteltu ruutupaperi:
.
.
.
.
Mulle tulee vieläkin hyvä mieli tosta. Ei mua haittaa, että se on tyttökäsialaa. Kiitos. Tää lappu tuli täysin odottamatta, jäi ainoaksi eikä "ihailija" koskaan kertonut kuka oli. Monen sadan oppilaan joukosta sitä oli turha lähteä edes arvailemaan. Ainakaan mun ei tarvinnut selittää, että kiitos kauheasti, mutta pidän pojista.


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Joo - Huomenta


Herättyäni makasin tunnin-pari sängyssä miettien, että miltä mahtaa tänään tuntua. Tää päivä vaikuttaa paremmalta kuin eilinen. Joo. Ehdottomasti.

 
Nyt syön muroja, meen suihkuun, laitan itteni valmiiks ja lähden ystävää tapaamaan. Kai tää tästä taas. CU

I miss You





Hmm. Mulla ei ollut helppo päivä tänään. En mä osaa nukkuakaan tän keskeneräisen tunteen kanssa, joten koitan kirjoittaa sen ulos systeemistäni ja katsella huomenna sitten maailmaa uudestaan: Joskus mä vihaan omaa pakkomielteistä päätäni ja sitä miten jaksan vuosia käyttää aikaa ja energiaa ikävöiden sellaisia ihmisiä, joita en voi saada.

Olis hienoo mennä eteenpäin. Mä en halua tätä enää ja odotan innolla sitä aamua kun jokainen haikeen vaikee rakkauslaulu ei enää syökse mua miettimään menneitä tavalla, joka katkaisee kaikki mun ajatukset niin, että joudun ravistelemaan siitä itseni irti. Oksettaa kaivata jatkuvasti yhtä ja samaa ihmistä. On myös melko todennäköistä, että tietämättäni mä olen jollekin toiselle se "You", jota se miettii kun ne biisit soi. Sori.

Siinä on välillä jotain hienoa ja erityistä, että on ihmisiä, joita rakastaa ja kaipaa. Mulla on hyviä muistoja, mutta jos sukellan niihin heti kun herään, pitkin päivää ja vielä yöllä kun yritän saada unta, se on vain iso taakka. Mä varasin tänään hotellihuoneen Helsingistä koko Pride-viikoksi, vaikka se on vitun kallista. Tämmöisen tunnepaskamyrskyn jälkeen oon ansainnut jotain, mitä odottaa.