Meidän keskustelu (kuva)

Takaisin taas

Osa 2.

Violetti - Yhteishenki

Oli tosi vaikeaa repiä huumoria tästä päivästä, mutta pärjäsin hyvin ja nyt saan valvoa tai nukahtaa. Sain sovittua menoja ystävien kanssa, joten ainakin mulla on jotain mitä odottaa.

Sininen - Harmonia

Tänään mulle puhuttiin kivasti ja se tuntui hyvältä.

Vihreä - Luonto

Näin viime yönä unta, jossa kaveri rapsutteli hellästi mun selkää, hymyili ja rohkeasti suuteli mua niskaan.

Keltainen - Aurinko

Uuh ja aah. Kato mua. Sä oot ihana. Uuh. Ajatuksissani mä teen kaikenlaista.

Oranssi - Parantava voima

Heti seuraavana päivänä sain sen kaipaamani pitkän halauksen.

Punainen - Elämä

Mä joudun vielä odottamaan kesää ja mansikoita, mutta ainakin mulla on tää pitkä yö, maitoa ja suklaata.

Pari päivää taaksepäin

Violetti - Yhteishenki

Jotain kautta päädyin toteamaan, että onneksi mulla on hyviä ystäviä. Se oli semmoinen puhdas ajatus, joka tupsahti mun päähän kun itsekseni höpötin. Jos mulla ei olis ketään ketä naurattaa, en mä itsekään nauraisi niin paljon.

Sininen - Harmonia

On yks ihminen, jota en oo nähnyt pitkään aikaan, mutta kun tapasin sen taas tänään, mulle tuli sen puheista ja teoista sellainen olo, että sekin on kaivannut mua.

Vihreä - Luonto

Pari viime yötä oon nähnyt mietoja stressipainajaisia. Ei ne oo kauheen pahoja, mutta ilmankin voisin olla. Jos mä voisin valita, mä näkisin vain hyviä unia.

Keltainen - Aurinko

Välillä mä laitan silmät kiinni ja kuvittelen olevani sellainen pahis, joka ei välitä mistään ja ottaa kenet haluaa. Musta ei tunnu siltä. Tänään mä haluaisin silittää ja pussailla.

Oranssi - Parantava voima

Mulle riittäis pitkä halaus. Olkoon. Teen kunnolla iltapalaa ja nukun. Huomenna mietin muita juttuja - ehkä.

Punainen - Elämä

Mä saan paljon irti siitä kun seurassa keskitytään hyviin asioihin. Kuten mun ystävä sanoi: Pian saa mansikoita.

The Trevor Project -keräys 2015

.

.

Linkki: www.prizeo.com/tyler

.

Tyler Oakley järjestää tänäkin vuonna syntymäpäivänsä kunniaksi hyväntekeväisyyskampanjan, jossa kerätään lahjoituksia amerikkalaiselle The Trevor Project:lle. Viime vuonna kirjoitin aiheesta: "Trevor Project on amerikkalainen järjestö, joka tarjoaa keskustelu- ja kriisiapua avun tarpeessa oleville HLBTQ-nuorille 24 tuntia vuorokaudessa. Toiminnalla tuetaan nuorten kasvua ja matalan kynnyksen puhelin-, chat- ja tekstiviestipalveluilla ennaltaehkäistään nuorten itsemurhia."

Eilen olin jo menossa nukkumaan kun sain puhelimeeni ilmoituksen Tylerin uusimmasta videosta, jossa hän kutsui väkeä juttelemaan kanssaan striimissä, soitti lahjoittajille ja rupatteli mukavia. Lähipäivinä luvassa on lisää suoraa viestintää, julkkisvierailuja ja rentoa jutustelua tärkeästä aiheesta.

Edellisen keräyksen tavoite oli 150 000 dollaria, lopputulos 525 754 dollaria, mikä on upea osoitus internetin voimasta ja ihmisten aidosta halusta auttaa. Linkistä (prizeo.com/tyler) voit lukea asiasta tarkemmin, seurata lahjoitusten kertymistä reaaliajassa ja ehkä itsekin osallistua tämän vuoden keräykseen.

Tyler kertoi, että kuullessaan tästä hänen alulleen laittamasta hyvän tahdon ilmiöstä ja lahjoitusten määrästä ikäihmiset monesti hämmästelevät internet-sukupolven aktiivisuutta: "En tiennyt, että nuoria kiinnostaa." Tottakai kiinnostaa!!!

Oon seurannut seitsemän vuotta Tylerin videoita ja kasvua aina vaan upeammaksi ihmiseksi, mä kannustan sitä ja haluan olla muiden mukana tukemassa järjestöä, joka helpottaa vaikeissa tilanteissa olevien nuorten elämää ja antaa toivoa niillekin, jotka tuntee, ettei heillä ole enää mitään menetettävää.

Suomessa vastaavia hätätilanteissa auttavia puhelinpalveluja on listattu muun muassa apua.fi -sivustolle. Myös seta.fi:n kautta löytää numeroita, joista saa tukea ja neuvontaa seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä. MLL:n valikoimaan kuuluu lasten ja nuorten puhelin- sekä kirjepalvelu ja chatti.

Kai mä siis haluan lopuksi muistuttaa, että jos teitä painaa joku asia, pelkän puhelinsoiton tai sähköpostin päässä on oikeita ihmisiä, jotka aidosti haluavat auttaa, osaavat auttaa ja ovat omistautuneet sekä kouluttautuneet hoitamaan näitä juttuja. Joskus tekee ihan hyvää jäsennellä luottamuksellisesti omia ajatuksia jonkun sellaisen kanssa, joka osaa kuunnella, kysyä oikeita kysymyksiä ja antaa vaihtoehtoja siihen, miten tästä pääsee eteenpäin.

Kaikkea hyvää, <3, nähdään taas.

Fifty Shades of YOU'RE MINE

Joku näki Fifty Shades of Greyn ja lähti leffateatterista lähes itkien. Tarina ei vastannut hänen odotuksiaan, vaan sisälsi alusta asti voimakasta sängyn ulkopuolista kontrollia, alistamista ja tunteilla leikkimistä. Hänen mukaansa elokuvassa tehtiin kirjallisen BDSM-sopimuksen varjolla aitoa parisuhdeväkivaltaa ja kritiikkinä oli, että elokuva antaa tästä asetelmasta hyväksyttävän kuvan. Hups!

Mistä se mahtoi ajatella tarinaan syntyvän jännitteitä? Juoni olis aika laimee, jos se olisi pelkkää ihastumista, piiskaa ja höyhenillä kutittelua. Mitä nyt oon elokuvia viime aikoina katsellut, aika paljon niissä on väkivaltaa. Varmasti emotionaalinen väkivalta parisuhteessa tuntuu joistakin teemana erityisen pahalta, mutta ei se mun mielestäni ole niin pyhä, etteikö siitä voisi tehdä tarinaa.

Jos nyt oon oikein ymmärtänyt, se muija sai lähteä koska tahansa jos ei seura kelpaa ja (spoilers) lopussa lähtikin lätkimään, mutta palasi takaisin. Eikö se oo just osuvaa? Kaunisteltiinko teemaa jotenkin? Harmi, jos väki näin ystävänpäivän nurkilla löytää itsensä katsomasta leffaa, joka onkin liian rankkaa katsottavaa. Jos ei haluu järkyttyä, kannattaa kuvauksesta etsii sanat "Romance", "Comedy".

Mun vanhemmista

Koska Vanhemmille kertominen on lähes aina ollut tämän sivun vierailluin yksittäinen teksti, ajattelin kirjoittaa yhden rakkaan muiston mun isästä ja toisen äidistä.

Mun ei ollut helppoa tulla kaapista meidän isälle. Ennen kuin mä sen lopulta oikeasti tein, mulla oli kaikenlaisia ajatuksia siitä mikä on oikea tai väärä hetki puhua aiheesta. Useimmiten ajattelin, että ei vielä ainakaan. Kuten oon kertonut, mun vanhemmat on eronneet ja vaikka me oltiin isällä säännöllisesti, en mä teininä oikein ottanut selvää siitä ollaanko me läheisiä vai ei.

Tää on ihan hölmöä, mutta kun mä taas suunnittelin miten puhuisin isälle asiasta, ylioppilaskuvat oli tilattu ja mä pidin sitä jonkinlaisena mittarina. Musta tuntui, että kun se on saanut mun kuvani ja laittanut sen esille mä voin puhua sille siitä minkä muu perhe jo tiesi, ja jos se sen jälkeen ottaa mun kuvani pois niin se ei rakasta mua tai asia oli sille vaikea ja sen pitää vielä miettiä tai jotain.

Te tiiätte miten se kertominen lopulta meni. Muistan kun mun ylioppilasjuhlissa olin halannut ja morjestanut vaikka kuinka monta sukulaista päivän aikana ja kun mun isäni saapui paikalle, halasin sitä kuten ketä vaan muutakin ja sanoin jotain tyyliin moro moro, kiitos kukista, tervetuloa. Niin no, sit se ei päästänytkään irti vaan halasi mua pitkään ja mä tajusin, että ai niin, täs on mun isä. "Mä oon ylpee sust", se sanoi.

Mun äiti otti uutisen tosi hyvin, ainoa vähän negatiivinen sävy keskustelussa oli kun se mietti onko tehnyt jotain väärin, koska en ollut kokenut voivani kertoa aiemmin. Selitin, että vaikka mä olinkin jo pitkään ollut varma siitä puolesta itsessäni, mulla oli silti sellaista työstämistä sen asian kanssa, mikä mun täytyi tehdä yksin. Ei se ollut moksiskaan ja niin mä olin sen reaktion kuvitellutkin, mutta mä en vaan ollut valmis aiemmin.

Mun on aina ollut vaikeaa - tai vaikeampaa kuin toisten - pyytää vanhemmiltani yhtään mitään, koska mä en oikeastaan tarvitse paljoakaan ja pärjään ihan hyvin. Opiskeluaikana mulla oli yksi tiukka kesä, sit oli tulossa sellainen tapahtuma kuin Helsinki Pride ja mä laskin, että jos mä ostan bussiliput, mulle ei jää rahaa ruokaan. Mä otin äidin luona kylässä puheeksi, että mä en oikeasti tarvitse sitä, ei se oo välttämätöntä, mutta mä haluan sinne niin paljon ja tarvisin viisikymppiä lainaan, jos niillä on. Se ei edes kuunnellut mun selityksiä, se jätti kaiken mitä sillä oli kesken, hyppäs mun autokyytiin ja kävi pankkiautomaatilla. Kun me oltiin kaarrettu takaisin mun lapsuuskodin pihaan ja mä yritin muotoilla sille kiitosta, se löi mulle viisikymppisen käteen, halasi, kannusti ja sanoi "Mee iskemään joku mies ittelles." Se nousi autosta ja fuuck miten mä itkin.

Rambling

I need a break. I really do. Maybe I should start smoking. Smokers get breaks all the time. I don't see why so many of them ask for my permission to do it, though. No, I don't mind and no, I don't want to come with you. It's fucking freezing outside, just go... Have your fun, I'm not your mother. I don't share your addiction. I let you go, but I envy you. I don't get a break for my habits. I don't smoke but sure, I masturbate. Does that count? That should be a thing. Mandatory masturbation. 

Ok, maybe not mandatory... Now hear me out 'cause I have a dream. It's not as radical as it may sound at first. I think there should be two types of break rooms, one where you eat lunch and socialize, like "How was your weekend?" and shit, but then there should also be "the booth". You don't have to jack off, that's ok! Check your Facebook, yoga, have a nap, whatever. You could even eat candy without having to share it with anyone! Yes I'll have my 5 minute break, thank you. I'll eat a fucking bar of chocholate while you shiver outside and inhale that burning bush.

I can already see how some people, a certain type of women, would see this as a problem: "He's always at the booth. He's such a loner. What's he doing in there, anyway?" It's none of your business! That's the point! I'm a man. I got needs. Maybe I don't want to hear about your diet every time I eat a Mars bar. If you want to make it a social thing, I got tools, I'll drill a hole to the side so you can talk to my dick. That's my new thing. Well, I guess it's not a thing quite yet, really. More like a thought. I'm all for the booth, I'm just saying. You could say I'm pro-booth. Pro as in professional.

So yeah. My dick is slightly curved to the left but I didn't realize this was a problem until I started the whole gay thing. It leads to all sorts of misunderstandings. Like, when I was at the gloryholes one time and stuck my dick in, it peeked right back in from the hole next to me. A guy walked up to my side and started tapping the wall, trying to communicate. "Hey! Hey! This is the givers' side! You're at the wrong side!" He was getting real mad about it, too! I felt like we were bros. I calmly put my hand on his shoulder and said, "No, I'm not. Blow me."

Poks!

Mulla ei ole mitään suurta suunnitelmaa. Mä en tee merkittäviä ratkaisuja matkalla kohti arvokkaita tavoitteita. Olisi helpompaa, jos olisi joku hieno päämäärä, mutta on tässä vapaudessa hyvätkin puolensa. Teen pieniä asioita, joista oon ylpeä. 

Joskus mä myöhästelen sovituista tapaamisista tai unohdan soittaa takaisin, mutta kai mä kokonaisuudessaan, keskimäärin, oon tärkeille ihmisilleni ihan hyvä ystävä, veli tai aikuinen. Vaikka mun oma kämppäni näyttääkin sairastamisen ja pitkien työputkien jälkeen enemmän jonkun eläimen pesältä kuin ihmisen kodilta, oon mä edes töissä järjestelmällinen. Mä ihan nauran ja lauleskelen siellä.

Voi kuulostaa teistä ihan kummalta, mutta musta on hienoa kun oon saanut hankittua jääkaapin täyteen hyvää ruokaa, pestyä pari koneellista pyykkiä ja vietyä osan roskista ulos. Vaikka imuri makaa vieläkin lattialla, ainakin oon imuroinut. Kun mun perheelliset ja perheen perustamista suunnittelevat ystäväni tekee oikeasti tärkeitä valintoja, mä hoilaan biisejä automatkoilla ja saan riemua siitä miten kivat vaatteet valitsin päälleni tänään. Mun varmaan pitäisi murehtia jostain?

Oon niin monesti palannut ajattelemaan homoilureissujani näihin Suomen suurkaupunkeihin, että aivan varmasti teen sellaisen taas. Mä tiedän, että mä teen. Se on kiva ajatus.

Apulanta @ Barona, Espoo

Korjaamolla (kuva)

Mulla on pitkä lista pieniä asioita, joita muuttaisin itsessäni. Pikkujuttuja.