Mulla ei ole mitään suurta suunnitelmaa. Mä en tee merkittäviä ratkaisuja matkalla kohti arvokkaita tavoitteita. Olisi helpompaa, jos olisi joku hieno päämäärä, mutta on tässä vapaudessa hyvätkin puolensa. Teen pieniä asioita, joista oon ylpeä.
Joskus mä myöhästelen sovituista tapaamisista tai unohdan soittaa takaisin, mutta kai mä kokonaisuudessaan, keskimäärin, oon tärkeille ihmisilleni ihan hyvä ystävä, veli tai aikuinen. Vaikka mun oma kämppäni näyttääkin sairastamisen ja pitkien työputkien jälkeen enemmän jonkun eläimen pesältä kuin ihmisen kodilta, oon mä edes töissä järjestelmällinen. Mä ihan nauran ja lauleskelen siellä.
Voi kuulostaa teistä ihan kummalta, mutta musta on hienoa kun oon saanut hankittua jääkaapin täyteen hyvää ruokaa, pestyä pari koneellista pyykkiä ja vietyä osan roskista ulos. Vaikka imuri makaa vieläkin lattialla, ainakin oon imuroinut. Kun mun perheelliset ja perheen perustamista suunnittelevat ystäväni tekee oikeasti tärkeitä valintoja, mä hoilaan biisejä automatkoilla ja saan riemua siitä miten kivat vaatteet valitsin päälleni tänään. Mun varmaan pitäisi murehtia jostain?
Oon niin monesti palannut ajattelemaan homoilureissujani näihin Suomen suurkaupunkeihin, että aivan varmasti teen sellaisen taas. Mä tiedän, että mä teen. Se on kiva ajatus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti