Mä
en ymmärrä elävien olentojen määrää ja mieltä. Kun mä kuljen metsässä
mun käsityskykyni ei riitä hahmottamaan miten paljon kuhinaa mun
jokaisen jalanjäljenkin alla mullassa on ja kuinka monta pientä
hyönteistä maailmassa tälläkin hetkellä panee toisiaan. Mä mietin mutta
en pysty päättelemään onko maassa toisiaan panevia hyönteisiä vähemmän, yhtä monta vai enemmän
kuin avaruudessa toisiaan panevia avaruusolioita. Kaikki elävät olennot elää jonkinlaisen elämän ja koko
ajan joillakin käy aivan uskomattoman hyvä tai huono tuuri sen suhteen
millaisen ainutkertaisen kokemuksen täällä saa. Sä voit olla vasta tosi
pieni kala ja sitten sut vain syö joku isompi kala.
Oon
onnekas eläin, koska kykenen selviytymään ympäröivissä olosuhteissa ja
vain harvoin pelkään henkeni puolesta. Oon vuosien aikana oppinut kuinka
tätä kroppaa ylläpidetään toimintakykyisenä päivästä toiseen ja paljon
myös siitä miten omaa ihmismieltä kuuluu kohdella, jotta se säilyy
hyvänä paikkana olla. Näitä minun aivoja. Koko mun keho, mun kädet ja
sormet, kaikki mun aistit ja ymmärrys
on vain mun aivojeni jatke. Mun näkökulmastani kaikki tää on olemassa
vain mun päässäni ja jos mä juostessani oikein kamalasti horjahtaisin ja
kaatuisin niin mun kallostani voisi mennä läpi vaikka kivi ja tää
kaikki vain katoaisi.
(Y)
VastaaPoista