Jos en eläisi niin olisin kuollut, eli jos minua ei olisi niin minua ei olisi. Todenmukaisimmin sanottuna asia on niin, että kun minua ei enää ole niin minua ei enää ole. Siinä ei ole tulkinnan tai neuvottelun varaa.
Kyllä mä jotenkin rakastan tätä maailmaa. Tai en maailmaa minään täydellisenä paratiisina, vaan itseäni ja omia mahdollisuuksiani siinä. Kun oon kerran saanut maistaa elämää, on kamalaa kuvitella, etten olisi olemassa - siis että olisin kuollut tai että olisin alun alkaenkin ollut olematon. Mutta minä olen. Oon tilanteessa, jossa pidän sekä omasta sijainnistani tässä yhtälössä että lähes kaikista ympäröivistä muuttujista.
Kyllä mä jotenkin rakastan tätä maailmaa. Tai en maailmaa minään täydellisenä paratiisina, vaan itseäni ja omia mahdollisuuksiani siinä. Kun oon kerran saanut maistaa elämää, on kamalaa kuvitella, etten olisi olemassa - siis että olisin kuollut tai että olisin alun alkaenkin ollut olematon. Mutta minä olen. Oon tilanteessa, jossa pidän sekä omasta sijainnistani tässä yhtälössä että lähes kaikista ympäröivistä muuttujista.
Mä tiedän ja hyväksyn sen lopullisen lopputuloksen, että tuntemattomana aikana (t) joidenkin ennalta määrittelemättömien tapahtumien (z) seurauksena asiat tulevat muuttumaan niin, että minua ei enää ole. Sitten olen ollut olemassa.
Oma olemassa olo on paras asia maailmassa. Eläminen on olemassa oloa, tuntemista, aisteilla reagoimista... <3
VastaaPoistaJuu. Kyl tunteet silti vaihtelee eikä mulla oman itseni ja elämäni suhteen jatkuvasti oo ihan näin harmoninen fiilis, mutta nyt mulla on ollut jo pitkään tosi vahva perusvire ja se on hieno tunne. :)
Poista