Aikamatka, joka ei johtanut minnekään

"13.04.2008

Oikeesti useimmiten mulla on sellainen mukava ja tyyni olo. Mulla on nytkin vähän. Mut jumalauta miten mä oon kaikesta huolimatta sijoiltani juuri nyt. Jotenki mä en tiedä mitä tän tunteen kanssa pitäis tehdä. Mahdotonta nukkua. Mä haluan taistella. Antaa tulla vaan. En oo arka enkä lyöty. En oo kurja taikka haikee. Kun just tänään kattoo eteenpäin niin tulevaisuudessa on helvetisti kaikkea tekemistä. Eikä vain tekemistä vaan asioita. Helvetin tärkeitä asioita. Haluun päästä iskemään tätä tunnetta nyrkillä mahaan. Rinnassa palaa. Oon liekeis kun pitäis hiljalleen hiipuu ja käydä makuulle. Päivä on ohi, kello on paljon. Nuku.

Nettiseksiä.
Silmäseksiä.

Rakkautta. Mä haluan samaan aikaan olla helvetin lähellä ja... Mä haluan voittaa mun ja tän maailman esteet ja saavuttaa vielä enemmän. Mä haluun asioita, jotka on mulle tärkeitä. Samaan aikaan mä katson sitä urakkaa ja mun tekee mieli haistattaa sille vitut ja valua hukkaan. En tiiä riittääkö mulla voimat aina vain tavotella unelmiani vai voinko mä vähemmällä vaivalla jotenki ajautua niitä kohti. Tarviiko mun tehdä töitä kaiken eteen? Pienimmänkin asian? Ois siistii vaan kuunnella surullista musaa ja porata, mut ei tältä pohjalta mitkään sellaiset padot aukee. Samaan aikaan kun mä haluun raivata kaikki maailman paskat tieltäni niin mä toisaalta katson sitä urakkaa vähän kauhuissani. Kyllä mä tiedän, että mä siihen pystyn. On se silti valtava seinä paskaa. Niin et näin."

Mä kuuntelen vieläkin samoja biisejä ja ajattelen samoja asioita kuin viisi vuotta sitten. Viisi - vitun - vuotta. Mun elämäni on täysin erilaista kuin silloin, mutta se ei poista sitä faktaa, että yhä mä tunnen olevani ansassa ja yksin.

Kirjoitin viestin jollekin, jota pidän kiinnostavana. En tiedä mitä haen, mulla ei ole mitään odotuksia asian suhteen ja jos siitä ei mitään seuraa niin sitten ei seuraa. On sekin jotain.