Joskus viime viikolla valmistauduin henkisesti koko päivän siihen, että lähden Setan järjestämään illanviettoon. En ollut varma tahdonko mennä. Kun pääsin paikalle muutaman minuutin myöhässä, alaovet olivat lukossa ja talon toisella seinustalla näkyi ikkunassa valo. Mä en halunnut olla se homo, joka pääsee sisälle vain ovia paukuttamalla, joten puoliksi helpottuneena kävin ruokakaupassa ja palasin kotiin.
Mun ajatukset kiersi tänään pahaa rataa, joten menin musiikit korvilla ulos ja päädyin juoksemaan niin kovaa etten voinut enää ajatella mitään muuta kuin että pysynkö edes tajuissani. Helpotti. Kotona katsoin taas pari päivää sitten tullutta viestiä, jossa järkevän oloinen nettihomo vihjasi tahtovansa kahville. Vastasin, että sopii. Nyt jännitän mitä seuraavassa viestissä sanotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti