Siivouspäivä

 

Mulla on siivouspäivä tänään, ja te tiedätte mitä se tarkoittaa. Sitä, että istun koneelle ja alan naputtelemaan blogitekstiä. Kirjoitin "Turvallinen paikka" -päivityksen saadakseni jotain muuta ajateltavaa kuin ne asiat, jotka mua sillä hetkellä stressasivat. Nyt ei stressaa suuresti mikään ja oon tavallaan oikeasti päässyt turvalliseen paikkaan taas. Tää on kuin joku satama, jossa merirosvot käy juomassa rommia ja vähän naimassa. Eli joo, huomenta.

Kello on minuuttia vaille kaksitoista ja mä avaan verhot ensimmäistä kertaa tänään. Lumi leijailee sivuttain ja jopa alhaalta ylöspäin, mikä on oudon näköistä. Pikkuhiljaa se satelee parkkipaikalle. Mun auto on paskana taas ja sitä sitten korjailen. Ei se sentään oo syttynyt tuleen yön aikana. Tosi kaukana näkyy jotain ihmishahmoja. Ai niin. Jotkut käy koulua.

Mulla on piirustuksia jonossa toukokuulle asti, silti vähän jännittää tää tuleva tahti. Onneksi oon järjestänyt itselleni aikaa. Kourallinen noita odottaa tietokoneelle siirtämistä, muutama on olemassa vasta pienenä ajatuksena ja suurinta osaa tulevista kuvista ei ole vielä olemassa millään tasolla. On ihan kivaa olla tietämätön siitä, mitä tulee tapahtumaan. En ehkä pääse kaivelemaan ajatuksiani vielä. Ensin täytyis siivota, mutta kun sekin on niin suhteellinen käsite.

"Mitä todella on... siivoaminen?"

Ei olis sopivaa istua piirtelemään kun on muutama pakollinen hoidettava asia. Mun täytyis löytää tärkeitä papereita, mutta en tiedä minne oon ne käsistäni laskenut. Ehkä mun pitäis laittaa housut jalkaan. Kello on 12:13. Päätän kohtaloni kun valitsen joko farkut tai sweatpantsit. Laitoin farkut, koska oon optimistinen. Ehkä menen ulos tänään.

Mietin hyödyntäväni valoisan ajan päivästä ja räpsiväni valokuvat valmiista piirroksista, mutta kamera on hukassa. En löytänyt niitä toisia farkkuja, joten vaihdoin päältäni farkut sweatpantseihin ja laitoin koneellisen pyykkiä pyörimään. Oon tuomittu. Pesinkö mä hampaat? Tarkistan hammasharjasta. Joo. Pesen uudelleen, koska niiden kuuluisi myös tuntua pestyiltä. Mitä mä söisin? Kello on 12:34.

Mulla on ollut jo tähän pisteeseen asti niin paljon tavaroita ja hetkiä hukassa tänään, että tää rupeaa jo oikeasti tuntumaan alzheimerpotilaan päiväkirjalta. Joten, kun mua ei ensin stressannut mikään asia, mulle olisi luontevaa alkaa seuraavaksi stressaamaan sitä miten mun mieleni hiljaa haihtuu pois tai saattaa yllättäen tuhoutua yhdessä rysäyksessä. En mä halua sellaista päivää.

Jaaha. Huollosta sanottiin, että vika on todennäköisesti ihan pienellä piipahtamisella korjattavissa. Mä olen 27-vuotias mies, joka ei tiedä autoista mitään - siis todella vähän. Tunnin päästä ulos. Syödä mun pitää ja siivota? Päätän, että tämän tekstin "kesto" on kaksitoista tuntia ja aiheena päivän toiminnot tai mitä tahansa. Pidän koneen auki ja naputtelen aina välillä. Kuulostaa loistavalta tavalta paeta ongelmia? Ei se tarkoita, että mä en siivoaisi. Ainakin vien roskat. Söin pari leipää, hellin itseäni ja nukuin päiväunet.

Klo 15:00 mun autoni oli kunnossa. Joku ystävällinen mies kaatoi sen sisuksiin valtavat määrät kultaisia ja sinisiä nesteitä, joita auto tarvitsee elääkseen. Niinpä. Jos Sephiroth olisi laskeutunut taivaasta ja huitaissut mut miekalla kahtia, toinen puolikas olisi ollut täydellisesti häpeissään ja toinen täydellisesti kiitollinen. Harkitsin pistäväni kavereille viestiä ruokaseuran toivossa, mutta tuntui paremmalta idealta käydä kaupassa. Kuuntelin Hello Internetin podcastia ja se nauratti.

Klo 16:00 olin ulkona ruokakaupasta. Tyhjensin ruokakassit, ripustin pyykit ja istuin alas. Oon tyytyväinen siihen, että mun kaksi päivän tärkeintä tapahtumaani ovat osuneet niin täsmällisesti tasatunneille, joten päätin laittaa hälytykset soimaan loppupäiväksi aina tasatunnein. Keskiyöhön asti kerron kuulumiset tunnin välein.

 

 

 

Klo 17:00. Löysin ne toiset farkut pyykkikorista. En haluis olla yllättynyt. Kävin suihkussa ja pistin toisen koneellisen pyykkiä pyörimään. Söin pähkinöitä ja paistoin pakkasesta wokkivihannes-/kuskus-sekoituksen. Join mansikkakeittoa. Oon ravittu. En tiedä mitä teen. On harmi, että aurinko on jo liikkunut väärälle puolelle ikkunaa. Kai mä siivoan vielä kun täällä on vähän valoa. Ostin tänään kaksi kansiota uusimpien tärkeiden paperien järjestelyä varten, mutta se on jumalaton urakka, johon en tahtoisi alkaa.

 

 

 

Klo 18:00. Sain Kinder-munasta sammakon. Yltäkylläisyyttä ja muutoksia tiedossa. Tyhjensin pyykkikoneen. Mulla oli kuivumassa paljon pyyhkeitä, jotka laskostin. Imuroin isoimmat alueet. Ei tää siivous oo tällä selvä, mutta pöly saisi mut tulevina päivinä lannistumaan heti alusta. Aurinko ei ole vielä laskenut.

Klo 19:00. Tänne tuli viileä ja mä laitoin hupparin päälle. Aurinko on virallisesti laskenut, vaikka ulkona onkin valoisaa. Hidastuin ja katsoin pari Youtube-videota sängyllä. Järjestelin tavaroita yhdessä huoneen ongelmakohdassa, mutta väistelin työpöytää ja sen paperipinoja. Kavereilta tulevat viestit häiritsevät keskittymistä, mutta en halua olla ilman puhelintakaan. Podcast pitää mulle yhä hyvää seuraa.

Klo 20:00. Päätin viedä kaikki paperiroskat ja muut tästä siivouksesta kertyneet roskapussit, jotta pääsen käymään ulkona vielä kun on valoisaa. Katoavaa auringonvaloa vastapäätä tuijotti yllättävä kuu, joka oli jo korkealla ja lähes täysi. Parin päivän päästä on oikea täysikuu. Otin mukaan yhden ylimääräisen pussin ja siivosin auton roskista. Luistimia ei enää tarvita. Kun pääsin sisälle, suljin sälekaihtimet ja käynnistin vielä uuden koneellisen pyykkiä, vaikka niiden ripustamisesta tuleekin ongelma. Tämä ei todellakaan ole normaali tapa viettää päivää, mutta huomaan, että ajan mittaaminen tunneissa ja tehdystä työstä kirjoittaminen on hyvällä tavalla lisännyt mun velvollisuudentuntoisuuttani ja vähentänyt sitä ilmiötä, jossa huomaan päivän vain kadonneen jonnekin. Tuntuu, että jokainen kuluva tunti on uusi tilaisuus tehdä jotain tärkeää.

Klo 21:00. Oon löytänyt joitakin tavaroita, joita en tietänyt edes omistavani, mutta merkittävät paperit ja valokuvakamera ovat yhä jossain hukassa. Toisaalta, en ole koskenutkaan työpöytään tai reissureppuuni, joten en voimakkaasti haluakaan löytää niitä tänään. Voin palata asiaan kun oon nukkunut. Join loput mansikkakeitosta. Söin pähkinöitä, karjalanpiirakoita ja riisimuroja. Kaveri laittoi viestin ja kysyi mitä teen. Olisi kivaa mennä tuulettumaan, mutta en oo valmis luovuttamaan vielä. Kerroin, etten oo menossa ulos enää tänään. Muut puhelimeen hyppivät keskustelut pelkästään ärsyttivät mua, joten vaimensin ne.

Klo 22:00. Mua alkoi väsyttää ja musta rupesi tuntumaan siltä, että en edes tahdo valvoa kahteentoista asti. Otin kansion syliin. Vihaan paperien siivoamista, koska niiden järjestelystä saavutettu tulos ei lopulta näy missään. Kaikki selataan, lajitellaan omiin paikkoihinsa ja laitetaan sitten jonnekin piiloon. Miten yhden ihmisen elämään voikaan liittyä näin paljon paperia? Lappujen seasta nousi yksi kysyttävä asia, jonka laitoin ylös. Mua ärsyttävät sellaiset tehtävät, jotka haarautuvat toisiksi tehtäviksi, jotka haarautuvat toisiksi tehtäviksi, jotka haarautuvat toisiksi tehtäviksi ja ne kaikki pitää muistaa.

Klo 23:00. Jotenkin mun ärsytykseni lähti nousuun ja aloin samalla katkerana laskea tunteja, jotka saan nukkua ennen töihin lähtöä. Päätin, että tämä on ollut jo tarpeeksi tehokas päivää. Olen ollut riittävän hyvä ja saavuttanut tuloksia, jotka voin nähdä huomenna ja ilahtua niistä. Tyhjensin pyykit ja vähän tanssahtelinkin. Jätin imurin esille, jotta siihen on matalampi kynnys tarttua ja käydä nurkat läpi kun mulla on seuraavan kerran aikaa. Löysin mun kameran. Hyvä.

Klo 00:00. Sisko laittoi viestin ja joku Facebook-ryhmä piippasi. Mun täytyy taas vähentää seuraamiani yhteisöjä, koska en mä edes lue noita kaikkia viestejä. Söin omenan. Katselin Youtubesta pitkän videon ja pelasin Hearthstonea. Tähänkin toimintaan olisi voinut mennä koko vuorokausi, mutta oon onnellinen siitä, että tein muutakin.