torstai 13. marraskuuta 2014

Lakipuhe juuri nyt!

.
A-studiossa keskustellaan tasa-arvoisesta avioliittolaista huomenna, siis perjantaina 14.11. klo 21 kanavalla TV 1. Vieraina ovat Jani Toivola (vihreät) ja Mika Niikko (perussuomalaiset). Koska Niikon puhetyyli ja kanta aiheeseen tiedetään (vrt. lähetekeskustelu), ohjelma voi olla kiusallista katsottavaa. En usko Niikon yksinään edustavan kovin hyvin tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien näkökulmaa ja olisin toivonut, että keskusteluun oltaisiin valittu maltillisempi puhuja. En tehnyt alla olevaa bingo-kuvaa itse, mutta löysin sen Facebookista ja ajattelin pistää jakoon huomista iltaa varten!




Multa saa terapiateetä ja hierontaa sitten kun keskustelun taso synnyttää kestämätöntä päänsärkyä. Varmasti kaikenlaista loukkaavaa lentelee ilmoille, mutta koitetaan muistaa, että kyseessä on vain yksi lyhyt hetki, jossa kaksi eri mieltä olevaa ihmistä puhuu toisilleen. Olisi kiinnostavaa, jos kohtaamisen aikana aloitteesta löytyisi sellaisiakin puolia, jotka Toivola ja Niikko näkevät samalla tavalla.

Tiistaina 11.11. eduskunnassa käytiin keskustelua Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta (linkki), siis monen muun tärkeän asian lisäksi translaissa olevasta sterilisaatiopakosta: Täysistunnon pöytäkirjasta (linkki) löytyy kaikki asiasta käytetyt puheenvuorot.

Jopa nimekäs poliitikko Ben Zyskowicz päätyi sanomaan, että hänen mielestään ehdotusta, joka sallisi miehen synnyttävän, on vastustettava. Onneksi paikalla oli Oras Tynkkynen, argumentoinnin rokkitähti! Ei ole toista ihmistä, jonka läsnäolosta isossa salissa mä ilahtuisin yhtä paljon! Tynkkysen kysyessä perusteluja kielteiselle kannalle Zyskowicz sanoi yhä miettivänsä niitä ja totesi, ettei hänellä ollut asiaan parempaa perustelua kuin että ajatus on hänelle vieras eikä sovi hänen maailmankuvaansa. Mä arvostan miestä, joka ymmärtää ilmaisussaan tekemät virheensä ja myöntää selvästi, että okei, ehkä tämä ajatus oli vielä kesken kun sen ilmoille laskin.

Kansanedustajissa on paljon porukkaa vaihtelevilla osaamisalueilla ja elämäntarinoilla, joten luonnollisesti monellekin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvät kysymykset voivat olla vieraita. Siksi mä toivoisin, todella, että kaikki he tiedostaisivat olevansa uuden asian äärellä, kuuntelisivat aidosti ja harkiten mitä siitä sanotaan ja miettisivät ovatko oikealla kannalla.

Oras Tynkkynen /vihr (vastauspuheenvuoro): "Arvoisa puhemies! Edustaja Zyskowicz edellä esitti ansiokkaasti mielipiteensä, mutta hänen mielipiteestään unohtui perustelu. Hän ei kyennyt perustelemaan sitä, minkä takia sukupuoltaan korjaavan henkilön pitäisi olla lisääntymiskyvytön tämän toimenpiteen ehtona.

Edustaja Oinonen aiemmin peräänkuulutti sitä, että ihmisoikeustyössä pitää keskittyä tavallisiin suomalaisiin, ja hän asetti tämän vastakkain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten kanssa. Mutta edustaja Oinonen, me, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, me olemme ihan tavallisia suomalaisia. Me olemme ihan samalla tavalla tavallisia suomalaisia kuin myös enemmistöihin kuuluvat ihmiset."

KIITOS!!!!!!


3 kommenttia:

  1. Tossa bingossa pitäisi olla vielä se "jos samaa sukupuolta olevat saisi mennä naimisiin, niin sitten uimahalleissa ei enää voisi olla erillisiä miesten ja naisten pukkareita".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kyllä, oot oikeassa. Keskustelua katsoessa tuntui, että hyvä lisäys olisi ollut myös "Meillä on jo tasa-arvoinen avioliittolaki, siinä on yksi nainen ja yksi mies!". Aika monta rastia tuli bingoon. Ei huonoin mahdollinen keskustelu, mutta haastattelija hallitsi huonosti käytössä olevaa aikaa ja muotoili kysymyksensä asenteellisesti. Toivola argumentoi pääosin tarkasti ja pysyi tässä maailmassa, mutta Niikkokin teki tosia huomioita esitetyistä väitteistä ja aineistosta. Mulla jäi silti hänestä paha maku suuhun jatkuvan kauhistuttavien seurausten maalailun vuoksi ja kun jouduin toteamaan, että Niikon käsitys hyvästä vanhemmuudesta on todella outo.

      Poista
    2. Oon myös helvetin kyllästynyt kuulemaan, että on tässä tärkeämpiäkin asioita.

      Poista