Muistan yläasteajoilta toisen meidän rinnakkaisluokalla olleen pojan, jolla oli korvakoru ja joka poltti tupakkaa. Se oli eri kaveriporukoissa kuin mä, mutta meidän ja niiden luokan pojilla oli yhteiset liikunnan tunnit. Me ei paljoa juteltu,
mutta joskus se vähän kuin ohimennen sanoi kuulleensa, että muutamat sen kaverit meidän koulusta
olivat kiusanneet mua aiemmassa koulussa, koska olen homo. Korjasin,
että ei mua siksi kiusattu. Ajattelin sen kuulleen haukkumista ja ottaneen ne kirjaimellisesti. Se ei kysellyt enempää. Vaikka mä pelästyin sitä puheenaihetta, jälkikäteen tuntui hyvältä, että sillä oli ehkä pitkäänkin ollut sellainen (oikea) käsitys musta ja että se oli puhuessaan käyttänyt homo-sanaa ihan tavallisesti, ei haukkumasanana.
Se oli hyvä liikunnassa, mutta välillä sitä ei kiinnostanut tippaakaan. Kerran mä pakkailin kamojani päivän päätteeksi ja opettaja sekä avustaja juttelivat jotain omia juttujaan. Sitten opettaja kulki alasti huoneen poikki suihkuun ja mä jäin vahingossa - eh - tuijottamaan sen persettä. Kun se katosi kulman taakse, tajusin, että minä ja se rinnakkaisluokkalainen poika oltiin viimeiset oppilaat pukukopissa ja näin sen silmistä, että se oli pannut merkille mitä mä tein. Se ei sanonut mitään. Oikaisin nopeasti selkäni, joka oli yhä lievällä kaarella näkymien loppuun asti seuraamisesta, pakkasin ja lähdin. Vaikka olin vahingossa antanut sille pojalle aseet tehdä mun elämästäni todella vaikeaa, en seuraavina päivinä enkä koko loppuyläasteen aikana kuullut mitään puheita virheestäni. Hieno mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti