Yritän tässä rentoutua ja palautua siitä kun mulla ei ole ollut pariin viikkoon kauheesti tyhjää aikaa ja oon koko valveillaoloaikani nähnyt milloin ketäkin ihmistä ja hoitanut milloin mitäkin asioita. Mulla on ollut ihan hauskaa tässä, mutta liika on liikaa.
Mun sosiaalisuuteni on sellaista, että jos mä olen kamalasti ihmisten keskellä, se antaa mulle paljon, mutta vie myös paljon energiaa ja mä tarvitsen taukoa jaksaakseni sitä hullunmyllyä taas. On olemassa yksi sarjakuva (linkki), joka kuvaa tätä hienosti.
Ihan sama onko tässä kyse työstä vai vapaa-ajasta. Vaikka mulla olisi käsillä parhaat päiväni koskaan, se yhtälailla vie energiaa. Joskus ikävin tunne on, kun pitkän jatkuvassa vuorovaikutuksessa olemisen putken jälkeen vihdoin pääsen kotiin ja taas puhelin soi.
Siellä voi olla pomo, joka soittaa takaisin töihin tai siellä voi olla mun paras kaveri, joka kaipaa seuraa. "Väsyttääkö? Kerkeetkö? Jaksatko?" Mulla voi olla vaikka kuinka paljon aikaa ja fyysisiä voimavaroja jäljellä, mutta miten sanotaan kauniisti, että jaksan, mutten halua?
Sitä mä joudun aina miettimään. Tai miten mä hienotunteisella tavalla selitän seuraa kaipaavalle ihmiselle, että oon jo käyttänyt kaikki energiani muihin enkä tahdo nähdä enää ketään - mieluiten muutamaan päivään? Joskus on tosi helppoa sanoa "ei tänään", joskus se vain ei oo sopivaa.
Miksi "haluan olla yksin" kuulostaa kauheen dramaattiselta tai ylimieliseltä? Mitä jos ne miettii turhaan, että onko mulla jotain hullusti tai onko heissä jotain vikaa kun ei seura kelpaa? Ja tässä mä taas ajattelen muita juuri silloin kun haluan olla yksin. Haluan olla yksin.
On ylellisyyttä, että on liikaa menoja ja liikaa seuraa kyseleviä ihmisiä. Oon joskus ollut yksinäinen ja se oli paljon pahempaa kuin seuraan uupuminen, joten oon kiitollinen mun läheisistäni ja pyrin näyttämään sen silloin kun tavataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti