Riitti tää liikunta

Mulla oli yli kuukauden putkeen into ja tahdonvoima sarjojen tekemiseen joka päivä ennen tietokoneelle istumista. Viime päivinä aloin unohtaa niitä, mitä paikkasin tekemällä tuplamäärät. Tänään päätin, että riitti. Oli kivaa, hyvältä tuntui, otetaan joskus uusiksi. Kerään energiaa ja katson mihin se sitten taas kohdistuu. Oon syönyt säännöllisesti ja hyvin, mistä taputan itseäni selkään. Olin tänään vähistä yöunista huolimatta koko pitkän päivän tehokas ja kärsivällinen. Mä annoin kaikkeni ja nyt mulla alkoi pieni loma. Tätä oon odottanut ja oon niin Helsingin seikkailuni ansainnut. Helvetti, vihdoin.

Koulureppu

Lapsena mä halusin Buzz Lightyear -lelufiguurin, mikroskoopin, karttapallon ja tietokoneelle pelinteko-ohjelman. Mä halusin ison vesipyssyn, pääkallosormuksen ja taikavoimia. Mä halusin kirjoittaa kirjan, jossa mä ja mun kaverit seikkaillaan. Mä halusin lohikäärmekahvaisen miekan tai aseen, jossa on loputtomat ammukset. Mä halusin Charmanderin, Koffingin, Cubonen tai Scytherin. Me rakennettiin majoja, meillä oli omia sääntöjä ja salaisia paikkoja. Tää on meidän. Tänne ei muut saa tulla! Me käytiin piilosta: "Saa tulla!"

Välillä mä ja mun paras kaveri puhuttiin d-kieltä. Koulun jälkeen me heiteltiin koripalloa. Kerran sateella me kerättiin iso kasa matoja ja heitettiin niitä tyttöjen vessaan. Se oli ällöä. Tai mä ainakin heitin, en mä muista heittikö se. Mua kadutti kun tytöt antoi siitä palautteen. Se kävi meillä paljon ja me oltiin toistemme synttäreillä. Me käveltiin samaa matkaa koulusta kotiin ja me ei sanottu moi vaan "doi". Se oli hyvä keksimään mitä leikitään ja sillä oli parhaat vitsit. On vieläkin.

Mä keräilin ulkomaalaisia kolikoita ja hienoja kiviä. Mulla oli ne kirjahyllyllä. Mä luin Raamattua ja uskoin Jumalaan. Mun sängyssä oli monesti vihreät lakanat koska vihreä on mun lempiväri. Mä tein läksyt heti koulun jälkeen, sitten mä pistin kirjat ja vihot kiinni ja huusin kovaan ääneen "LÄKSYT TEHTY!" Mä luulen, että mun eka koulureppu oli sininen ja siinä oli kaloja. Me käytiin sotaa, rakennettiin lumilinnoja ja pyöräiltiin Siwaan ostamaan viikkorahalla karkkia. Jos jossain oli kolme puuta vierekkäin se oli metsä ja jos joku mäki oli iso se oli vuori. Ja se metsä oli meidän ja me vallattiin se vuori.

Miksi homot pitävät meteliä itsestään?

Hei sinulle, tämän viestin vastaanottaja. Jos huomaat aina kesäkuussa miettiväsi miksi homojen täytyy yleensäkin järjestää kulkueita, painu vittuun tältä sivulta.

Mä olen vuoden elämästäni ollut raa'asti koulukiusattu nuori poika. Mua haukuttiin ja vähäteltiin, tönittiin ja lyötiin, mua päin räittiin, mun päätä lyötiin seinään, mun kuvistöitä sotkettiin, mun tavaroita vietiin ja levitettiin pitkin pihaa. Kun mä istuin luokassa pulpettiin, mun takana oleva tyttö huusi "Eteenpäin!" ja edessä oleva poika "Taaksepäin!", koska kummankin mielestä mä istuin liian lähellä. Talvella mua heiteltiin lumipalloilla ja mun naamaan hierottiin lunta. Liikunnan tunnin aikana mun reppuun laitettiin kivan pojan kengät, sitten ne kaivettiin sieltä ulos ja mua syytettiin varkaaksi. Monta kertaa mulle sanottiin, että kevään viimeisenä koulupäivänä mut hakataan kunnolla. Mä olen ollut vitun homo ja vitun kyllästynyt olemaan vitun homo.

Jonkun mielestä oli tänään taas sanomisen arvoinen pointti, että ei hänkään julista olevansa hetero. Et varmaan julistakaan, mutta sä et ole joutunut kokemaan sun seksuaalisuutees viittaavaa vittuilua ja pahoja puheita koko ajan tietäen, että oikeasti sä olet juuri sellainen ihminen miksi ne sua väittää. Mä selvisin siitä paskasta. Mä haluan olla rohkea ja niinä hetkinä kun mä autan muita olemaan rohkeita musta tuntuu siltä, että mä räjähdän ylpeydestä ja tarkoituksen tunteesta. Kun mä kävelen siellä, mä toivon, että joku mun kaltaiseni poika näkee mut tien sivusta tai valokuvasta, saa siitä muiston ja miettii, että sekin voi kasvaa aikuiseksi, jolla on ihan kiva elämä.

Vähän teatteria?

 

Pieni osa mun elämästäni on näyttelyä, jotta aitoja hetkiä voi syntyä. Joskus mä joudun esittämään, että mua kiinnostaa esimerkiksi lähteä kaverien yhteiseen illanviettoon tai työpaikan kevätjuhlaan. Vaikka olis helppoa jättäytyä pois sellaisista asioista, jälkikäteen mua kaduttaisi. Kun mä olen niiden ihmisten seurassa, musta tuntuu hyvältä ja lopulta mä huomaan, ettei mun tarvitse yrittää mitään. Jos mä haluan seuraa, mun täytyy pakottaa itseni oman mukavuuskuplani ulkopuolelle yksin yöelämään. Siellä mä reagoin tilanteisiin, otan riskejä ja joskus ne palkitsee. Jos eivät, musta tuntuu silti paremmalta, koska menin.

"The first thing you have to decide is that you belong."

 

Näin sanoi Susan Messing, improvisaationäyttelijä ja -kouluttaja. Mun mielestäni ajatus ei päde vain näyttelyyn, vaan heittäytymiseen ja omaa olemassaoloa vahvistavaan käytökseen yleensä. Multa menee oudoissa tilanteissa hirveästi energiaa hukkaan, jos alan itsekseni kyseenalaistaa sitä pitäisikö mun edes olla täällä vai ei. Joskus se ajatuspolku ja tunne katoaa hetkessä, joskus mä joudun tekemään paljon töitä sitä vastaan. Joten jos mä vähän feikkaan vetämällä porukkaa keskusteluun, puhumalla mitä sattuu ja vitsailemalla tyhjästä, se johtuu siitä että mä välitän ympäröivästä tilanteesta ja sen ihmisistä, haluan osallistua ja haluan saada aidon oman itseni vauhtiin.

Jalat (kuva)

Mä pidän siitä miten jalat sopii yhteen.

Muisto unesta (kuva)

.

Tulossa: Helsinki Pride 2015

Hei. Hoidetaan nyt alta pois yksi asia. Tää on ollut tämmöinen hiljaisempi vuosi. Oon miettinyt juttuja itsekseni sen sijaan että olisin kirjoittanut kaikkea näkyviin. Oon silti ajatellut blogia - kirjoittamista ja piirtämistä - joka päivä, joten en oo katoamassa yhtään minnekään.

Viimeksi kirjoitin mun huterasta olostani, mietin mun huonoja ruoka- ja unirytmivalintojani, vähäistä liikkumistani ja halusin pistää niitä asioita jumalauta kuntoon. Joka päivä siitä lähtien mä oon pitänyt liikkumista ehtona koneella istumiselle ja se tuntuu hyvältä säännöltä. Ekat kerrat oli lihakset kipeet, mutta ei oikeastaan enää. Oon tehny pidempiä sarjoja. Oon pyrkiny tekemään aamupalaa, päivällistä ja iltapalaa. Kun multa on loppunu ruoka ni oon ostanu sitä lisää ihan kunnolla - niinku normaalit ihmiset.

Pieniä ja suuria hyviä muutoksia on tapahtunu maailmalla. Ahvenanmaalla uudistettiin täpärän äänestyksen tuloksena ajokorttilakia niin, että "han eller hon":sta puhumisen sijaan tekstissä käytetään hen-pronominia, joka ei ota kantaa henkilön sukupuoleen. Miksi tarviskaan? En mä ainakaan aja munalla autoo.

Irlannissa järjestettiin kansanäänestys sukupuolineutraalista avioliittolaista. Twitterissä oli hetken aikaa aivan ihana #hometovote -ilmiö, koska osa kansasta teki pitkän matkan takaisin kotimaahansa äänestystä varten. 62,1 prosenttia äänesti kyllä, joten laki meni läpi!

Youtuben Joey Graceffa jakoi yhden uuden osan elämästään tulemalla julkisesti ulos kaapista. Joku pikkujätkä, lapsi, suorastaan sulatti mun sydämen kun se kommentoi asiaa sanomalla "He did the right thing."

Helsinki Pride -viikkoa juhlitaan 22.-28.6. ja koko sen ajan tuun olemaan siellä, tottakai. Mua rupes kivalla tavalla jännittämään kun varasin hotellihuoneita ja katselin valokuvia viime vuoden kulkueesta. Otan kameran mukaan. Katotaan miten tässä käy.

"Sä et omista mua."

Viikonloppuna mä näin kavereita ja söin aamupalaksi hampurilaisaterian, iltapalaksi kebabranskalaiset. Samana päivänä mun piti mennä edes kolmelta nukkumaan, mutta jymähdin tietokoneelle ja menin sänkyyn kymmeneltä aamulla. Aurinko paistoi. Eilen mä en syönyt koko päivänä mitään ja vasta yöllä lämmitin itselleni pakkasesta kauheen annoksen riisi-, kana-, kasvisjuttua. Eli söin yhden ison aterian.

Tänään mulla oli ihan helvetin hutera olo. Kun rupesin kelailemaan faktoja elintavoistani, keksin monta syytä siihen, miksi voi olla, että mulla vähän heittää päästä. Mä en ole hirveästi välittänyt siitä mitä syön tai syönkö mitään, koska nukun, liikunko yhtään tai pidänkö kämpästäni huolta. En oo pitkään aikaan ollut huolissani itsestäni, mutta tänään olin.

Mä en pääse tietokoneesta eroon eikä se oo tarkoituskaan, mutta päätin sen verran, että joka päivä ennen koneen käynnistämistä teen hengästyttävää liikuntaa, eli nostan sykettä enkä pelkästään istu. Tein just hyvän kauppareissun ja ostin talteen paljon oikeaa ruokaa, josta tiedän pitäväni, mutta jota en oo viime aikoina jaksanut itselleni laittaa.

Muutama yö sitten lensin aineettomana seikkailu-unissani ja mua jahtas hahmo, jota en päässyt pakoon. Mä käännyin ympäri, katsoin sitä silmiin, nuolin sen naamaa ja kuulin itteni sanovan "Sä et omista mua". Se käveli pois. Kun heräsin, olin ylpee. Ei oo vaikee siitä tunteesta tulkita, että mun pitäisi lakata kokeilemasta kuinka pitkälle voin olla välittämättä asioista, jotka mua vaivaa.

Mulla on sellainen olo, että jaksan yrittää edes hieman. Ei siinä oo aihetta juhlimiseen, mutta musta tuntuu hiukan paremmalta sen vuoksi. Kirjoitin tästä koska vaikka mulla on läheisiä ihmisiä, jotka kuuntelisi, nää on enimmäkseen asioita, joita en haluu näyttää ulospäin.

p

Eikä tää nyt tarkoita, että tää koko vuosi olisi ollut mulle vain kasa paskaa. :D Mä vain kirjoitin omasta sinnikkäästä alakuloisuudestani, koska se on asia, jota oon paljon miettinyt ja haluaisin siitä taukoo. Mul on ihan vitun hyvii päivii ja nauran paljon. Haen vaan jotain sopivaa tasapainoo sille, miltä musta samat asiat eri päivinä tuntuu ja miten niitä tulkitsen.

k

Jotkut ajattelee, ettei hyviä tai huonoja tunteita oo olemassakaan. On vain tunteita, jotka tulevat ja menevät. Ideana on, että kannattaa olla kaikille tunteille avoin, tunnistaa ne ja ottaa ne vastaan sellaisina kuin ne on.

On outoo miten ne joskus syntyy tyhjästä ja värittää mun päiviä ja viikkoja. Osa niistä viipyy liian pitkään eikä ymmärrä lähtee ennen kuin oon jo jumalattoman kyllästynyt niiden seuraan. Joskus se on suru, joskus katumus tai viha, nyt viimeisimpänä syyllisyys. Suru saa mut arvostamaan sitä mitä oli, katumus katsomaan peiliin, viha muuttamaan asioita ja syyllisyys... Niin, mitä? Mä en ymmärrä mikä tarkoitus sillä on.

Mun ajatukset tekee lyhyitä kierroksia ja palaa monta kertaa päivässä siihen pisteeseen, että oon tehnyt jotain väärin tai että mun pitäisi tehdä jotain muuta. Se on outoo. Ei taida loppuu koskaan tää itseni ihmettely.