tiistai 5. toukokuuta 2015

"Sä et omista mua."


Viikonloppuna mä näin kavereita ja söin aamupalaksi hampurilaisaterian, iltapalaksi kebabranskalaiset. Samana päivänä mun piti mennä edes kolmelta nukkumaan, mutta jymähdin tietokoneelle ja menin sänkyyn kymmeneltä aamulla. Aurinko paistoi. Eilen mä en syönyt koko päivänä mitään ja vasta yöllä lämmitin itselleni pakkasesta kauheen annoksen riisi-, kana-, kasvisjuttua. Eli söin yhden ison aterian.

Tänään mulla oli ihan helvetin hutera olo. Kun rupesin kelailemaan faktoja elintavoistani, keksin monta syytä siihen, miksi voi olla, että mulla vähän heittää päästä. Mä en ole hirveästi välittänyt siitä mitä syön tai syönkö mitään, koska nukun, liikunko yhtään tai pidänkö kämpästäni huolta. En oo pitkään aikaan ollut huolissani itsestäni, mutta tänään olin.

Mä en pääse tietokoneesta eroon eikä se oo tarkoituskaan, mutta päätin sen verran, että joka päivä ennen koneen käynnistämistä teen hengästyttävää liikuntaa, eli nostan sykettä enkä pelkästään istu. Tein just hyvän kauppareissun ja ostin talteen paljon oikeaa ruokaa, josta tiedän pitäväni, mutta jota en oo viime aikoina jaksanut itselleni laittaa.

Muutama yö sitten lensin aineettomana seikkailu-unissani ja mua jahtas hahmo, jota en päässyt pakoon. Mä käännyin ympäri, katsoin sitä silmiin, nuolin sen naamaa ja kuulin itteni sanovan "Sä et omista mua". Se käveli pois. Kun heräsin, olin ylpee. Ei oo vaikee siitä tunteesta tulkita, että mun pitäisi lakata kokeilemasta kuinka pitkälle voin olla välittämättä asioista, jotka mua vaivaa.

Mulla on sellainen olo, että jaksan yrittää edes hieman. Ei siinä oo aihetta juhlimiseen, mutta musta tuntuu hiukan paremmalta sen vuoksi. Kirjoitin tästä koska vaikka mulla on läheisiä ihmisiä, jotka kuuntelisi, nää on enimmäkseen asioita, joita en haluu näyttää ulospäin.

2 kommenttia:

  1. Itseensä kannattaa panostaa ja on hienoa että oot aatellu yrittää muuttaa edellä kuvailemiasi tapoja, ne kuulostaa kyllä huolestuttavilta. Muista et sillä on väliä miten asiat hoitaa ja että pitää itsestään huolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon pärjänny hyvin. Kai mun täytyi vähän pelästyä. Kiitti, kirjoitit kivasti.

      Poista