tiistai 3. marraskuuta 2015

Valvotun yön jälkeistä turinaa, jonka...



...kirjoittamisen sijaan mun pitäisi olla nukkumassa. Ei se kai haittaa. Mun iltapalaani kuului tänään makaronia ja soijakastiketta, soijajuomaa, pähkinöitä ja sipsejä. Ostin sipsit koska teki niitä mieli ja mun kaikki välipalat olivat tänään melko suolattomia.

Oon kaksi kuukautta ollut lihattomalla ruokavaliolla. Jatkossa kirjoitan tästä vain jos tilanne jostain syystä muuttuu tai mulla on aiheesta jotain erityistä sanottavaa. Viime kerralla pohdiskelin olisiko paino voinut pudota. Oon seurannut painoani ja se on pysynyt kilontarkasti samassa lukemassa kuin aina ennenkin. Vaa'alla käynti oli hyvä juttu, koska nyt mun ei tarvitse stressata peilin edessä ja etsiä huolestuttavia merkkejä. Oon ruokailutottumusteni muutoksen jälkeen ollut pirteämpi kuin ennen ja oikeasti onnellisempi.

Teen koko ajan paljon töitä, mutta oon onnistunut suunnittelemaan vapaa-aikaani ja omistamaan siitä osia kavereille, itselleni ja blogille. Marraskuussa julkaisen säännöllisen kuvapäivityksen aina perjantaisin, joulukuussa joka päivä. Tekstejä kirjoitan koska tahansa. Aiemmassa kirjoituksessa kerroin haluavani matkustella ja nyt on joulukuun alkuun sovittu yksi ulkomaan reissukin, jota odotan innolla. Tekee hyvää päästä tuulettamaan aivoja. Tuskin kirjoittelen matkasta mitään, koska otan sen rentoutumisen kannalta.

Oon kuunnellut suomiräppiä Spotifysta sekä motivoimiseen tarkoitettuja puheita Youtubesta ja saanut niistä päiviini kiksejä ja inspiraatiota. Se on ihan eri asia kuin kuunnella joka vitun aamu haikeita rakkauslauluja kaipuusta ja yksinäisyydestä. Oon piirtänyt paljon enemmän kuin ennen ja löytänyt uudestaan kuinka tärkeää ja vapauttavaa se mulle on.

Mua väsyttää. Ehkä se on hyvä asia. Hyvää yötä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti