perjantai 27. syyskuuta 2013

Heteropastaa ja muuta paskaa


Maailman menestyksekkäimmän pastafirman yhden omistajan mukaan heidän mainoksissaan ei tule koskaan olemaan muita kuin perinteisiä perheitä ja jos tämä ei homoille sovi niin he voivat syödä jotain muuta ruokaa. Aika komeesti sanottu! :D Kyl ruokavalmistajalla pitääkin olla munaa!

Samalla Timo Soini vaatisi puolueeltaan ryhmäkuria lähestyvässä tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyssä, vaikka niin ei voi tehdä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Soinin mukaan on kaikkien perussuomalaisten velvollisuus äänestää asiasta samalla tavalla, vaikka jotkut joukossa olisivatkin eri mieltä puolueen yleisen linjan kanssa.

Mä olin pitkästä aikaa kylässä yhdellä serkuistani, joka iltaa istuessa kertoi hiljattain kuulleensa, että olen homo. Hassua miten se selvästi sovitteli sitä uutista edessään olevaan ihmiseen ja totesi, että en mä silti ole sellainen - homomainen. Kertoi nähneensä sellaisiakin homoja, joista heti näkee ja kuulee mitä ne on kun ne ässä suhisten kertoo baarissa persejuttuja. Ihan kuin mun puhetyyli tai käytöstavat muuttuisi sen vuoksi, että mä haluun nakkia poskeen.

Ei kai siinä mitään. Hän sanoi tuntevansa muitakin homoja ja kannattavansa tasa-arvoisia oikeuksia. Hyvä!

2 kommenttia:

  1. Sait varmaan tämän blogauksen myötä muutaman uuden salaisen ihailijan. Homojen keskuudessa "heteromaisuus" on kovassa huudossa. Kyllähän monesta näkee homouden läpi, minustakin varmaan paremmin nyt 10 vuotta kaapistatulon jälkeen kuin ennen sitä (ei niin, että olisin radikaalisti muuttunut, mutta en näe enää tarvetta myöskään ihan samanlaiseen machoilun feikkaamiseen). Moni on toki sokea kunnes asia hierotaan naamaan (maailman heteronormatiivisuus istuu tiukassa, sanovat heterosaation kannattajat mitä vaan).

    VastaaPoista
  2. Jep! Varsinkin pastan valmistuksessa muna on tarpeen!

    Itse olen kyllä sitä mieltä, että tästä ei pidä aloittaa mitään boikottia, päinvastoin: nyt vaan kaikki homot kahta kauheammin valtaamaan Barillaa itselleen!

    VastaaPoista