Mä en tänään osannut toivottaa hyvää naistenpäivää kuulostamatta kusipäältä. Ehkä se johtuu siitä, että oon varttuessani saanut katsella yli kymmenen vuoden ajan toistuvaa hupinäytelmää, jossa äiti ensin makeilee tänään olevan NAISTEN päivä, sitten isäpuoli selittää miten turhaa se on. Mulla on sellainen käsitys naistenpäivästä, että silloin vaaditaan asioita ja haukutaan miehiä. En osaa suhtautua vakavasti ja arvokkuudella juhlapäivään, jota ei meidän perheessä ole koskaan oikeasti otettu vakavasti ja arvokkuudella vastaan. Jos mä käännän naistenpäivän vitsiksi ja mahdollisuudeksi puhua siitä miten hienoa on olla mies, en mä osaa odottaa, että joku loukkaantuu. Leikkiä se on. Varmaan pahoitin jonkun mielen tarkoittamattani ja se harmittaa.
Oon varmaan suvun musta lammas siksi kun en kerkee koskaan tapaamaan kahta tärkeintä naista mun elämässäni. Sisko on toinen. Mä olen aina joko töissä tai sopinut jo muuta menoa silloin kun mulle soitellaan. En mä muista. Viikot ja kuukaudet vierii vaan. Me nähdään harvoin. Toivottavasti se ei tunnu pahalta, mutta jotenkin meidän elämät sopii nyt huonosti yhteen. Mulle jäi yhteen aikaan ikävä maku siitä, että mulle soittamisessa oli aina joku taka-ajatus. Aina oli joku homma odottamassa tekijäänsä. Molemmilla naisilla on ärsyttävä tapa laskelmoida asioitaan toisten ihmisten varaan. Mä tulen varmasti käymään, mutta mä en tee mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti