Hain avustajaksi Tom of Finland -elokuvaan! (valokuvia)

 

 

 

Apulaisohjaaja Melissa Markki kirjoitti Facebookissa 22. tammikuuta, että Tom of Finland -elokuvaan etsitään avustajia. Vaatimuksiin kuuluu muun muassa 19-35 vuoden ikä ja hakemukseen pyydettiin kirjaamaan tieto siitä, voiko osallistua rooliin, jossa uidaan avannossa tai esiinnytään kameran edessä alasti. Avustajien korvaukset ovat pieniä ja kyseessä ei ole puherooli. Eri kohtauksiin haetaan erilaisia - ei pelkästään lihaksikkaita - miehiä, joten päätin laittaa hakemuksen menemään ja testata, että kelpaako niille tämmöinen hoikka poika!

 

Selasin tietokoneella olevia kasvokuvia keskellä yötä ja lopulta otin uuden, jotta varsinkin mun hiusteni nykyinen tilanne näkyy selvästi. Mulla ei onneksi oo mikään moderni leikkaus, vaan oon antanut tän kasvaa nyt, joten tää on ihan tavallinen sopivan lyhyt tukka. Hakemukseen pyydettiin liittämään myös kokovartalokuva speedoissa. Mun yksiöni on ankean näköinen kuvauspaikka. Kun avustajia kerran haetaan ulkokohtauksiin tähän aikaan vuodesta, olisi loogista ottaa kuva ulkona. Laitoin herätyskellon soimaan aamua varten.

 

Kun mä astuin kämpästäni ulos ja katselin ympärillä olevia ihmisiä, mulle tuli sama hykertelevän mielihyvän tunne kuin ennen Helsinki Prideen matkustamista tai homobaarissa vietetyn illan jälkeen. Niillä ei ole aavistustakaan, mistä mä tulen ja minne olen menossa. Ostin kaupasta speedot ja lähdin ajamaan lintutornille. Mä halusin korpeen, metsään. Paikkaan, jossa saa olla vartin tai puoli tuntia varmasti yksin. Kaikki kulkuväylät oli liukkaan jään peitossa ja auton lämpömittari näytti +1 astetta. Mielessäni mä toivoin, että olisi ollut jopa pakkasta.

 

 

 

Läheisellä parkkipaikalla ei ollut yhtään autoja: hyvä. Yhdet kirkkaimmat jäljet - ehkä aamuiset tai eiliset - johtivat metsästä pois. Kävelin reippaasti ja välillä juoksin lyhyitä matkoja, koska tiesin, että jos autotien ja tornin välillä ei ollut ketään, mitä nopeammin sinne pääsisin, sitä enemmän mulla olisi aikaa. Takki lähti ensimmäisenä. Mä tiesin jo idean saatuani, etten missään vaiheessa ollut perääntymässä siitä, mutta silti vähän hämmästyin, miten luontevalta musta tuntui heittää vaatteet pois.

Analysoin otoksiani päivääkään mallin työtä tehneenä, mutta sillä tietämyksellä, minkä oon omaksunut katsoessani monta kautta Tyra Banksin Huippumalli haussa -ohjelmaa: jalan kulmaa täytyy korjata, kasvot kääntää valoon, rentouttaa hartiat... Räps! Lopulta löysin Sen kuvan ja pari hyvää vaihtoehtoa.  

 

Kirjoitan blogia nimimerkillä. En ole harrastanut omakuvia tällä sivustolla ikinä muuten kuin joskus sarjakuvien muodossa, mutta olisi epäreilua kertoa tämä tarina näyttämättä edes vähän, mitä siellä tapahtui:

 
 

 

"Ruumiinrakenne: Hoikka."

 

Hetken kuulosti siltä, että joku tulee. Vaikka muutamassa sekunnissa ymmärsin äänen olleen vain putoavaa lunta, päätin silti pukea, koska lähdin hakemaan yhtä valokuvaa ja tiesin jo saaneeni sen. Olin valinnut vaatteet nopeaa riisuutumista ja pukeutumista ajatellen, mutta tässä vaiheessa tajusin, että mulla oli silti liikaa kerroksia. Jos joku olisi tullut ja olisin kuullut sen vasta tornin juurella, olisi pukemisen kanssa ollut kamala kiire.

 

Pistin hissukseen päälle täyden talvivarustuksen. Mä ihan nautin olostani. Join vettä, söin suklaata ja valokuvasin muutakin kuin itseäni: metsää ja sen usvaa. Pistin K-poppia soimaan kuulokkeista ja tanssin täysin samalla fiiliksellä kuin olisin ite jossain poikabändissä. Taputin lintutornia kiitokseksi. Metsäpolullakaan ei tullut ketään vastaan. Mä olin onnistunut ja turvassa. Kun basso tippui, mä talloin loskaa ja pyöritin lantiota. Autossa mä lauloin.

 

Kotona kirjoitin sähköpostin, vastasin kaikkiin esitettyihin kysymyksiin ja annoin pikkuisen lisätietoa itsestäni, rajasin kuvat, laitoin liitteet ja iskin viestin matkaan. Jos mä pääsen jotenkin avustamaan Tom of Finland -elokuvan teossa, se on mahtavaa ja just sitä miksi herään aamuisin. Jos en, mulla oli hauskaa ja tää oli hieno päivä!