tiistai 30. kesäkuuta 2015

Helsinki Pride -viikko 2015 (valokuvia)

.
.
Tärkein asia ensin: Amnesty International kerää parhaillaan nimiä vetoomukseen, jossa vaaditaan ihmisoikeusloukkausten poistamista Suomen translaista. Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut muutosta viime vuoden puolella, mutta edellinen hallitus ei antanut asiasta esitystä eduskunnalle. On tärkeää muistuttaa uutta kesälomiltaan palailevaa hallitusta siitä, että tämä monia sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ja heidän läheisiään koskettava asia on vielä pahasti kesken. Voit lukea vetoomuksesta lisää ja allekirjoittaa sen täällä (linkki).

Olin jo viime vuonna Helsinki Priden yhteydessä Amnestyn järjestämässä "Itsemääräämisoikeus ja sukupuoli" -illassa, jossa tuolloin valmisteluvaiheessa olevasta lakimuutoksesta keskusteltiin ja tuotiin selvästi esille miten väärin ja eriarvoisesti trans-ihmisiä Suomen laissa kohdellaan. Olen pettynyt siihen, että lakia ei saatu saliin asti. Tämä asia oli koko Pride-viikon kiitettävästi esillä keskustelutilaisuuksissa ja puheenvuoroissa.

(vaakakuvat suurenevat klikkaamalla)
.
.
Eurooppasalissa aiheena oli selvittää, miten uusi hallitus edistää hlbti-ihmisten oikeuksia. Paljon hyviä puheenvuoroja pidettiin tästä sekä kuntien ja yksilöiden vaikutusmahdollisuuksista.
.
.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on riippumaton viranomainen, jonka tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta ja puuttua syrjintään. Yläpuolella on linkki uusiin nettisivuihin, joiden kautta toivottiin runsaasti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat kokeneet syrjintää esimerkiksi sukupuolen ilmaisun tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Jos oikein ymmärsin, Suomen kansallinen itsemurhien ehkäisyohjelma päivitetään vihdoin samalle tasolle muiden Pohjoismaiden kanssa. Tavoitteena on löytää toimenpiteitä, joihin sitoutumalla voidaan edistää kansalaisten mielenterveyttä. Hienoa. Ulkona satoi kovasti ja ajatustenvaihtoa seuratessani mulle tuli nälkä. Tajusin, että mulla oli repussa eväänä pelkkää banaania ja mietin onko sitä sopivaa syödä kun samassa huoneessa on niin paljon homoja.
.
.
.
Kaupungilla liehuivat sateenkaariliput.
.
.
.
Pride-info oli joka päivä auki...
.
.
.
...ja sisältä kaunis!
.
Tässä sydänterveisiä infosta teille, jotka ette päässeet niitä paikan päälle lukemaan:
.
.
.
.
.
Olkaa hyvät!
.
.
.
Perjantaina paistoi aurinko.
.
.
.
Lokki vei mun kädestä jäätelön.
.
.
.
Narinkkatorilla pidettiin flash mob transnäkyvyyden edistämiseksi.
.
.
.
Kylttien sanat oltiin valittu hyvin...
.
.
.
...ja naamioilla korostettiin viestiä:
"Sukupuoli sijaitsee korvien välissä, EI jalkojen välissä!"
.
.
.
Näin toista kertaa elämässäni Juuso Kekkosen "Outo homo" -monologin (Katso linkki!). Mun teki mieli kirjoittaa tästä todella pitkästi silloin kun näin esityksen ensimmäisen kerran, mutta en pystynyt tarttumaan kaikkiin mussa syntyneisiin ajatuksiin enkä pysty vieläkään. Jälleen tuntuu, että mulla voisi olla asiasta paljon sanottavaa, mutta parasta on jos näette sen itse.

Jos mä kirjoittaisin enemmän tästä aiheesta, mä kehuisin monin tavoin miten hienosti Kekkonen kertoo ihmisestä lajina sekä omasta elämästään ja arvoistaan. Mä olin taas katsojana täysin viihdytetty ja helvetin ylpeä siitä miten ihanan tervejärkisesti ja täsmällisin termein se puhuu ihmisen moninaisesta seksuaalisuuden ja sukupuolen kokemuksesta.

Tää show oli mun koko viikkoni paras ilta Pride-porukan seurassa. Mä käyn paljon teatterissa ja Outo homo on esitys, joka on naurattanut ja koskettanut mua kaikista eniten. Tärkeä uutinen on, että nyt Outo homo (suomeksi) ja Queer Homo (englanniksi) nauhoitettiin ja ne tulevat syksyyn mennessä myyntiin! Tuun varmasti ostamaan talteen sen samaisen esityksen, jonka yleisössä itsekin olin.
.
.
.
Helsingissä voit joutua luottamaan satunnaisiin ohikulkijoihin, jos haluat hissistä ulos.
.
.
.
Taisin eksyä ganstahuudeille.
.
.
Mitäs muuta? Kirjastossa pidetyssä paneelitilaisuudessa kuuntelin kun monta eri taiteenalan edustajaa kertoi työstään ja keskusteli omaa elämää heijastavien tarinoiden tärkeydestä. Mua inspiroi koko viikko ja sen aikana tapaamani ihmiset. Iltaisin piirsin reissusta ja ajatuksistani paljon kuvia, joita tulen ripottelemaan tähän blogiin sopivissa paloissa kesän ja syksyn aikana.
.
.

1 kommentti:

  1. Teen myös tekstit "Helsinki Pride -kulkue 2015 (valokuvia)" sekä "Helsinki Pride -puistojuhla 2015 (valokuvia)", mutta kuvien läpikäymiseen ja kirjoittamiseen menee vähän aikaa. Pusken silti kaikki tekstit tämän vuorokauden sisällä valmiiksi, koska sen jälkeen mulla ei ole muutamaan päivään yhtään aikaa roikkua tietokoneella. Olisi kiva kuulla teidänkin Pride-kokemuksia. ^_____^ Joka päivä oli niin paljon ohjelmaa, että kaikkeen kiinnostavaan ei millään voinut osallistua.

    VastaaPoista