sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Leffasuositus!



The Nature of Nicholas (2002) kertoo lyhyen kasvutarinan kaveriinsa ihastuneesta Nicholas-pojasta. Uteliaisuuteni leffaa kohtaan heräsi kun näin, että siinä on pusukohtaus. 

Erityisesti elokuvan alku ja bileet toivat elävästi mieleen muistoja omista kouluajoista, lastenjuhlista ja kavereista. En tiennyt mitä odottaa, lopulta tunsin iloa, hämmennystä ja kutittelevaa kauhua. Tarina alkoi normaalisti, mutta yhtäkkiä meni oudoksi ja sisälsi kiinnostavaa symboliikkaa, joka toi mieleen David Firthin ja herätti aivot päättelemään mistä tässä oikein on kyse. Hiljalleen avautuvaa kertomusta voi tulkita monella tavalla.

Elokuvan kesto on puolitoista tuntia. Ainakin tällä hetkellä sen kaikki osat ovat katsottavissa Youtubesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti