torstai 20. elokuuta 2015

Kaakaota ja C-vitamiinia


Söin juuri kivan lautasellisen kalapuikkoja ja ranskalaisia iltapalaksi ja nyt teen itelleni kuuman kaakaon. Tuli vaan mieleen, että jos säkin teet, se on vähän sama kuin me juotais kaakaota yhdessä. Mulla on muutama kirjoittamista odottava juttu takataskussa, mutta ei musta tunnu juuri nyt siltä, että haluaisin ryhtyä mihinkään niistä.

Viime kerralla kun me juotiin kaakaota mä kerroin homosauna Voguesta. Se asettaa riman aika korkealle, mutta en mä suostu ottamaan paineita siitä, että mun täytyy olla jotenkin erityisen mielenkiintoinen. Tää on mun ja sun rentoutumishetki nyt. Kuuntelen rauhallista musiikkia ja mietin menneitä. Oonko jättänyt jotain kertomatta?

Muutama viikko sitten julkaisin kuvan sokkotreffeistä. Kirjoitin deittailleeni ilman silmälaseja näyttääkseni nuoremmalta. Se juttu jatkui niin, että seuraavana päivänä menin sovittuun paikkaan sovittuun aikaan, mutta kyseinen herra ei saapunut. On aika paskamaista itse ehdottaa tapaamista ja sitten luistaa siitä, mutta en mä suuresti yllättynyt enkä ottanut itseeni. Aattelin vain, että homot on sellaisia. Suhteita syntyy ja loppuu nopeasti tuolla Helsingin yöelämässä. Hyvä etten sit enempää panostanut aikaa siihen.

On yksi seuranhakumielessä kiinnostava tyyppi, johon haluaisin ottaa yhteyttä, mutta lykkään sitä asiaa koko ajan, koska oon muka liian kiireinen töissä juuri nyt enkä oo edes keksinyt hyvää kik-nimimerkkiä. Kaikki parhaat on jo käytössä. Kai se on ihan sama. Jos en tulevaisuudessakaan saa sitä yhteydenottoa aikaiseksi niin sit en vain halunnut sitä tarpeeksi ja se saakin mennä ohi. Itse asiassa se ei ole yksi tyyppi vaan kolmatta pyörää kaipaava homopari. Ei kai mun tarvi kaunistella faktoja mun omassa blogissa?

Hyvää kaakaota tää. Hassua, että mun ajatukset kulkeutuivat juuri tänne nyt kun istuin alas ja tein itselleni omaa aikaa. Ehkä tätä voidaan kutsua toistaiseksi ratkaisemattomaksi asiaksi, koska en oo täysin päättänyt luopua siitä tai tarttua siihen. Jaa'a. Onko jotain muuta? Turku Pridesta en paljoa kirjoittanut, koska se reissu oli aika nopea rykäisy. Silti se matka oli mulle henkilökohtaisesti tosi tärkeä ja vieläkin jäsentelen ajatuksiani siitä.

Mä join mun kaakaon jo tyhjäksi ja aloin miettiä, että tulikohan tässä jo avauduttua tarpeeksi ja olisiko nyt hyvä kohta lopettaa. Koska mulla on hyvä tunne kirjoittamisesta nyt, haen vielä toisen kupin. Mites sulla menee tähän asti, tai muutenkin? Onks kaikki hyvin? Toivottavasti. Sillä aikaa kun mä täytän kuppia, sä voit miettiä onko sulla mulle jotain sanottavaa kommenteissa. Oli tai ei, kiitos seurasta tähän asti.

Nyt mä juon tän juoman rehellisyyden nimissä ja me sovitaan, että tää on totuusseerumia. Kirjoitin muutama päivä sitten, että sain halailla ja olla ihastunut. Ne oli vain pari kaverillista halia. On eräs henkilö, joka on pitkään tuonut mun elämääni kivoja tunteita, mutta me asutaan kaukana toisistamme ja tavataan todella harvoin. Aina kun me nähdään kasvotusten, musta tuntuu, että se on upea ja mä haluan olla sen seurassa. Mä haluaisin viedä sen kotiin ja suudella sitä. Vaikka mä haluaisin näitä asioita, en tiedä mitä se haluaa, joten oon tyytyväinen jo siihen, että me tunnetaan toisemme. Hän on trans ja se on mulle aivan sama. Ihana.

Mul on kurkkukipua. Oonkohan tulossa kipeäksi? Liotan C-vitamiinisen poretabletin veteen ja juon senkin. Mulla ei taida olla enää sanottavaa, joten ollaan hetki hiljaa.

...

Kiitos seurasta. Tää oli kivaa. Hyvää yötä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti