maanantai 17. joulukuuta 2012

Vituttaa olla yksin



Tulin Setan pikkujouluissa siihen yllätyksettömään johtopäätökseen, että piparien leipominen ei-heterojen kanssa on samanlaista kuin heterojen kanssa. Seura menetteli, vaikka miehiä oli liian vähän. Viikonloppubileisiin jätin tällä kertaa menemättä, koska kaveriporukalla oli samaan aikaan vetävämpää ohjelmaa. Oon tyytyväinen päätökseeni. Tulee niitä juhlia ja tapahtumia myöhemminkin.

Latasin huvikseni Grindr -sovelluksen puhelimeen ja kokeilin paljonko lähistöllä on sisäänkirjautuneita homoja. En saanut kysymykseeni vastausta, koska ilmoitettu etäisyys kaikkiin näkyviin käyttäjiin oli tasan "0 feet away", vaikka valtaosa heistä oli amerikkalaisia. Jonkun ainoa esittelyteksti oli se fakta, että hän on HIV-positiivinen. Mies pyysi ihmisiä olemaan kilttejä häntä kohtaan.


Siirsin huonekaluja vanhan tutun luona ja otin puseron pois. En muistanut pukeutuneeni aamulla t-paitaan, jossa luki "Homovaara!". Laitoin puseron takaisin päälle, koska mua ei vaan kiinnostanut ajatus omien himojeni selittelystä taas. Juuri nyt netissä keski-ikäiset karhut ja nuoret jannut hakee välitöntä panoseuraa. Viesteissä heitetään heti kaikki mitat pöytään ja kysytään, että kiinnostaako. No ei kuule kiinnosta. Mulla ei oo lukuihin ja mittayksikköihin kohdistuvia fantasioita.

Tuleekohan mulle koskaan sellaista vaihetta, että kokisin oikeaksi teoksi tarttua nettiin ruiskaistuun seuranhakuilmoitukseen ja lähteä tuosta noin vain tapaamaan tuntematonta ihmistä? Mä en jaksais matkustaa kohti unelmiani, vaan haluaisin olla jo perillä. Mä haluaisin asua rakastamani ihmisen kanssa. Kyllästynkö mä joskus lopullisesti tähän odottamiseen ja haaveiluun? Jos niin kävisi, olisiko se huono asia vai seuraisiko siitä taas jotain parempaa?

5 kommenttia:

  1. Hei aivan mahtava blogi sulla! Ja juu kyllä säkin sen elämäsi rakkauden löydät aivan varmasti jos sen olen minäki löytäny :) aloitin tänään blogin pitämisen :) se käsittelee masennusta jos kiinnostaa käydä tsekkaan. masisorja.blogspot.com . Älä kysy miks laitoin tuollasen osotteen :D tuli vaan hetken mielijohteesta :D Minkä ikänen muutes oot ku täällä et ilmeisesti sitä kerro ja alako kiinnostaan ikä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katselen sun blogia uudelleen vielä sit kun sinne ilmestyy lisää tavaraa. :) Joo ei oo jotenkin ollut mun mielestä näissä päivityksissä tai muutenkaan oleellista tietoa toi, että kuinka vanha oon. Kyl se näissä näkyy, että täysi-ikäinen oon ja vakityöpaikka on. Mul on jo viitisen vuotta ollut jatkuva ikäkriisi, joten thanks for bringing that up. :D Oon 23-vuotias.

      Poista
    2. Kyllähän se teksteistä läpi paistoi että täysi-ikäisiä ollaan :D lukijaksi liityn ehdottomasti tähän blogiin :)

      Poista
  2. Mä aloin juuri eilen lukemaan sun blogia:) olen itse panseksuaali...Mutta käynnyt läpi juuri samankaltaisia ajatuksia ja ongelmia. Eilen kykenin kertomaan muutamille ystäville seksuaalisuudestani. Sen kertominen edes muutamalle auttoi ihan älyttömästi!!! Olen kovasti yrittänyt etsiä netistä itselleni ystäviä ja kaavaillut kumppania. Olen itse parikymppinen jäbä....Haluan kuitenkin sanoa, että pidän älyttömästi blogisi sisällöstä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yo dawg. MAHTAVAA, että pystyit kertomaan ystävilles!! Oon iloinen sun puolesta. :) Muistan ite miltä se tuntui: Ei voi unohtaa!

      Kiva kuulla, että pidät siitä mitä täällä on. Kiitos! Mulla on tästä päivityksestä toiveet muuttuneet siltä osin, että nykyään en hirveesti noita netti-ilmoituksia lue ja yhdessä asuminen kenen tahansa kanssa ei oo ihan sitä mitä haluan.

      Oon tekstin ja kuvien vaihtamisen sijaan enempi matkustellut ja tavannut uusia ihmisiä kasvotusten ja oon huomannut, että sillain tää touhu toimii mulla paremmin.

      Poista