sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Hinttien salaiset klaanit


Mä olen käynyt lähialueeni Setan nettisivuilla hyvin harvoin ja silloinkin lähinnä toteamassa, että jotain kivaa on mennyt ohi ja mitään vastaavaa ei ole tiedossa. Vielä kertaakaan en ole osallistunut tapahtumiin, joita Seta täällä tarjoaa. Aina se on syystä tai toisesta lykkääntynyt ja sitten jäänyt kokonaan. Nyt iskin päivämääriä kalenteriin, koska en todellakaan voi sanoa tehneeni kaikkea entistä värikkäämmän elämän eteen ellen ole edes vaivautunut ovesta ulos ja uusia ihmisiä tapaamaan - vaikka muutamat lesbot toiminnasta etukäteen tunnenkin.

Oon kuullut juttuja siitä, että piirit ovat pienet ja lesbopainotteiset. Nyt on pakko kysyä, että mitä sitten? Tuntuu uskomattomalta, että se on jotenkin ollut mulle este toimintaan lähemmin tutustumiselle. Liityin oman alueeni järjestöön vasta viime kesänä. Vaikka annoin luvan jäsentiedotteiden kotiin lähettämiselle, on tähän mennessä postiluukusta pudonnut ainoastaan jäsenkortti - ensin väärällä, myöhemmin oikealla nimellä. Ei saatekirjettä, ei mitään. Se oli sitten siinä. Ihan kuin olisin liittynyt johonkin salaseuraan, jossa kaikki muut tietää miten toimitaan paitsi minä.

Aluksi käyn paikallisessa Setan toimitilassa selvittämässä tarkemmin, millaista työtä he täällä tekevät ja millaisia tapahtumia on tarjolla. Onhan heillä sähköpostit ja puhelinnumerot, mutta mä kun tykkäisin tällaisessa asiassa voida puhua ihan kasvotusten oikealle ihmiselle. Muistin, että olisin kesällä liittynyt myös HeSetaan, mutta enpäs ole. Nyt korjasin asian. Mulla on hyvä tunne siitä, että tästä voisi seurata jotain uutta ja mielenkiintoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti