lauantai 22. lokakuuta 2016

52 kysymystä ja vastausta (kuva)

 

Ostin joskus kirpparilta Tampereen Paperikonttori Oy:n painamat kortit "52 hauskaa kuvallista kysymystä ja vekkulia vastausta", mutta ikinä niillä ei olla pelattu eikä tehty yhtään mitään. En ole edes nähnyt kaikkia kortteja. Koska on tänään vähän kiirepäivä eikä pakon edessä piirtäminen luista, vastaan nyt korttien kysymyksiin. Nostan kuusi korttia ja katsotaan sitten mitä ajattelen:

...

Tai hetki. Mulla on vasta eka kortti, mutta rupesin miettimään, että koska "ensin kysymys ja sitten vastaus" on tylsä tapa kirjoittaa tekstiä, vastaan kysymyksiin kertomuksen muodossa, tai siis, kokonaisin lausein.

Okei.

Näen vihreitä ja punaisia pilkkuja kun katson vihreitä ja punaisia pilkkuja. En luule olevani viisaampi kuin tietosanakirja, vaan tiedän olevani viisaampi kuin mikä tahansa tuntemani kirja, koska yhdelläkään kohtaamallani kirjalla ei ole ollut havaittavissa olevaa aivotoimintaa - tai edes aivoja, joista se toiminta puuttuisi. Minulla on aivotoimintaa, mutta se ei aina näy ulospäin. Laiskottelu on minusta mukavaa, mutta se on eri asia kuin kykenemättömyys asioiden tekemiseen. Jaksamattomuus ei ole mukavaa, mutta monesti minusta on kivaa ottaa rennosti ja olla vapaa kaikista vaatimuksista. En usko joulupukkiin ja vaikka uskoisinkin niin mitä sitten jos saa kerran vuodessa risuja. Porkkanat ovat hyviä salaatiksi raastettuina ananaspalojen kanssa tai paloiksi leikattuna dippikastikkeen kanssa. En pidä kyykkyhyppelystä ja kuka vittu sellaista tekisi.

Siinäpä se. Ei ihan toiminut. Entä jos otan kolme vastausta ja kirjoitan niistä sitten mitä mieleen tulee? Eiku hei, tää on Tarot-ennustus: Nykyisyys, menneisyys ja tuleva:

Nykyisyys: Siihen tunnen olevani täysin kykenemätön.
:D AUTS

Menneisyys: Jos kieltäisin, niin valehtelisin.
Okei.

Tuleva: Varmasti, elleivät naapurit huomaa.
Joo ei mitään järkeä.

Sain mä yhden syyn hymähtää tosta Nykyisyys-kortista. En mä tiedä. Mitä näillä vielä tekis? 

Yksi vastaus kuvaa sitä millainen olen sängyssä:
Melkein aina.

No joo. Totta, nykyisin. Sängyssä melkein aina.

On tällä sitten jotain ennustavaa voimaa tällä pakalla.

Entä mun poikaystävä? Kerro siitä jotain: En, vaikka siitä puhutaankin.
Okei, ei sitten.

Ja sen jälkeen meidän suhteen tulevaisuudesta: Vain jos olen saanut jälki-istuntoa.

Selvä se. Olet jälki-istunnossa, koska tän pelin jälkeen en enää koske näihin kortteihin pitkään aikaan.

Mikä on meidän suhteen tulevaisuus? Vain miesseurassa.

Hyvä. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti