tiistai 1. syyskuuta 2015

Ihan yksin: Hieno päivä


Mun aamua väritti haikeus ja teki mieli jäädä kotiin, mutta koska koko eilinen päivä meni muutenkin voimia ladatessa, kävin suihkussa ja revin itteni liikenteeseen. Kuuntelin musiikkia ja Jenna Julien -podcastin Kanye Westistä. Koska juuri nyt ei noita töitäkään oo, pystyin hoitamaan omia tärkeitä asioita pois. Kirjastossa tulostin lappuja ja kiikutin ne postiin.

Ostin muistitikun sekä valokuvakansion, jotta voin antaa kaverille kuvat meidän kesällä tekemästä retkestä. Toisen kaverin kanssa sovin tulevan uintireissun ja kolmannen kanssa järjestän huomenna frisbeegolfia. Viikonloppuna me käytetään porukalla yksi päivä pelkästään videopelien pelaamiseen ja paskanjauhantaan toistemme seurassa.

Ruokakaupassa tein pari erilaista valintaa kuin normaalisti ja jouduin siksi vähän ihmettelemään, että miksi kiivi on niin kallista ja miksi muuten hyvään valmissalaattiin on päätetty pistää kinkkua joukkoon. Tässä kuussa mä en syö lainkaan lihaa, koska haluan kokeilla sellaista elämää ja muutenkin toimia enemmän niiden periaatteiden mukaan, joihin itse uskon.



Kävin metsälenkillä kello 20.45. Hämärsi, mutta vielä ei ollut pimeetä.

Äiti ja isäpuoli eivät olleet kotona, joten kävin lenkittämässä niiden koirat. Luulin jo pääseväni lähtemään, mutta sitten selvisi että mun pitää ruokkia ne myös. Käännyin ovella, pistin Magic Mike -musiikkia soimaan, tanssin keittiössä ja valmistelin meen dogeille ruuat. Toinen kuoputti kuivunutta iholäikkää eikä pistänyt vastaan kun rasvasin sen. Mulle tuli kotiäiti-olo kun sain hoivata niitä.

Kelailin tässä, että mulla oli hieno päivä täysin yksin. Ainoat kasvotusten kohtaamani ihmiset oli kirjaston täti ja kauppojen kassat.


2 kommenttia: