sunnuntai 18. toukokuuta 2014

1705, jälkipuintia (kuva)


Mulla oli tänään kiire, olin lähdössä liikenteeseen ja päätin vasta viimeisillä minuuteilla kenen tarinaa edustaisin 1705-kuvalla. Mulla oli useita ratkaisuja mielessä, koska elämät on erilaisia. Oli vaikeaa tehdä päätös.


Aluksi tuli mieleen, että piirtäisin kuvan, jossa joku muu nappaa poikasen ilmasta ja ottaa hoiviinsa. Vaikka me saadaan monesti tukea muualta(kin) kuin omasta perheestä, en halunnut lähettää viestiä siitä, että tuomitsevista lähtökohdista selviytymiseen tarvitaan aina ulkopuolista pelastajaa. Oon tavannut helvetisti vahvoja ihmisiä, joten ajattelin myös ratkaisua, jossa lintu kuoriutuu putoamismatkalla ja lentää siitä itse etsimään onneaan. Toisaalta taas kenenkään ei ole pakko selvitä yksin - tai ei pitäisi olla. Tuntui tuolloin hyväksyttävältä päätyä ratkaisuun, jossa lasten toinen vanhempi näkee mitä toinen on tekemässä ja puuttuu siihen. Ajattelin, että mun mielestäni on tärkeää voida olla vaikka oman rakkaansa kanssa eri mieltä ja astua esiin jos toinen on tekemässä pahaa - tai sanoo jotain loukkaavaa.

Teema toi mulle mieleen hylkäämisen kokemuksia ja halusin käsitellä sitä aihetta, mutta huomasin, että on helvetin vaikeaa edustaa reilusti kaikkia näkökulmia ja kaikkia kohtaloita. On sellaisiakin tilanteita, joissa kukaan ei auttanut ajoissa. Siksi on olemassa erilaisia ryhmiä, auttavia puhelimia ja nettipalveluita, joihin voi ottaa yhteyttä kun on vaikeaa.

Homo- ja transfobian vastaista päivää vietetään 17.5, koska juuri tuona päivämääränä vuonna 1990 Maailman terveysjärjestö poisti homoseksuaalisuuden tautiluokituksesta. Aiemmin sitä pidettiin pitkään psykologisena häiriönä. Suomessa homous poistui tautiluokituksesta "jo" 1981, mikä on hyvä asia, mutta ei juuri anna aihetta ylpeyteen. Mä ymmärrän sitä, että näitä valtavia edistysaskelia juhlitaan. En silti halunnut toivottaa "hyvää" kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää, koska mun mielessäni se on sama kuin toivottaisi hyvää holokaustin uhrien muistopäivää. Tietäkää, että mä toivon hyvää päivää teille kaikille, silti. Kevyitä askelia.

En pidä homofobia-sanasta. En hyväksy sitä, että johonkin ihmisryhmään kohdistuvia ennakkoluuloja ilmentävää syrjivää, eristävää tai tuhoavaa käytöstä rinnastetaan sairauteen. Mulla ei ole mitään halua väittää, että homovastaiset ihmiset ovat sairaita. Mä en suo kenellekään sitä selitystä, että hän ei vain jonkin oman lähtemättömän ominaisuutensa vuoksi voi homoja hyväksyä: Toiset pelkää homoja, toiset hämähäkkejä? Varmaan me voidaan olla yhtä mieltä siitä, että homot eivät ole sairaita, mutta eivät myöskään ne, jotka eivät homoja hyväksy. Sen pitäisi näkyä siinä millä sanoilla me asioista puhutaan.

2 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja. Mää en ymmärrä myöskään sitä, että vedotaan Raamattuun, että sen mukaan se on väärin. Lol, se on kirja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoissa on joskus ihan fiksujakin juttuja. On jokaisen oma asia minkä uskonnon tai elämänfilosofian mukaan täällä haluaa elää, mutta jos niistä syntyy syitä hyökätä toisten kimppuun, on omat rajat ylitetty. Mä pidän Pikku Prinssistä: "On paljon vaikeampaa tuomita itseään kuin muita. Jos onnistut tuomitsemaan itseäsi oikein, niin olet tosi viisas."

      Poista