torstai 28. maaliskuuta 2013

Yläasteella





Mulla oli tapana koulussa piirtää vihkojeni ja kirjojeni reunuksiin yksittäisiä symmetrisiä nelilehtisiä kukkia. Ne oli ehkä apiloita. Pojat ei voi piirtää sydämiä, koska se olis tietysti ihan homoo ja siitä seurais heti vittuilua. Samoin mulla oli tapana kätkeä mun kuviin erilaisia kehon muotoja. Katselin salaa miten kivalta jonkun selän kaari näytti kun se kumartui nojaamaan toisen kaverin pulpettiin ja piilotin sen kuvan sisään, viivojen joukkoon.

Se oli yhtäaikaa näkyvillä ja piilossa. Mä voin katsella ketä tahdon ja kaivata ketä haluan, koska kukaan ei huomaisi sitä, jos mä en kertoisi. Vain mä näin sen kuvan kokonaan ja vain mä tiesin mitä se oikeasti tarkoitti. Usein ne sanoi mun olevan hyvä piirtämään, mutta lähes yhtä usein ne mietti mitä mun kuvat esitti ja mistä mä ideani saan. Loppujen lopuksi, vaikka me oltiin kavereita, ne ei tunteneet mua ollenkaan.

Kerran yks mun takanani istuva rinnakkaisluokkalainen poika piti selvästi jalkapeliä mun kanssani. Teki se sitä leikillään tai ei, se tuntui kivalta. Kun tunti loppui, me ei kumpikaan katsottu toisiamme päin tai puhuttu toisillemme mitään ja elämä jatkui. Mä en tiedä mitä sille nykyisin kuuluu. Muistan enää sen kasvot, en nimeä. Se oli semmoinen vähän vauhdikkaampi poika. Mun on aina vaikea olla pitämättä sellaisista.

2 kommenttia: